KKO:2018:36
Diaarinumero: S2016/575
Antopäivä: 7.6.2017
Taltio: 1226
Vakuutusyhtiö oli 7.6.2007 antamassaan korvauspäätöksessä ilmoittanut, ettei A:n liikenneonnettomuudessa saamaa henkilövahinkoa korvata liikennevakuutuksesta, koska A oli ottanut ajoneuvon käyttöönsä luvattomasti ja kuljettanut sitä alkoholin vaikutuksen alaisena eikä korvauksen maksamiseen ollut erityistä syytä. A:lle oli vuonna 2011 selvinnyt, että liikennevahinko oli johtanut pysyvään työkyvyttömyyteen. Hän oli pyytänyt, että vakuutusyhtiö käsittelee hänen korvausasiansa tämän johdosta uudelleen. Vakuutusyhtiö oli ilmoittanut, ettei se käsittele asiaa uudelleen, koska asia oli jo ratkaistu edellä mainitulla korvauspäätöksellä.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei A ollut menettänyt oikeutta vaatia korvausta liikennevahingon aiheuttaman pysyvän työkyvyttömyyden perusteella, vaikka hän ei ollutkaan nostanut kannetta vakuutusyhtiön 7.6.2007 antaman korvauspäätöksen johdosta vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetyssä kolmen vuoden määräajassa.
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 17.4.2015 antama tuomio sekä Turun hovioikeuden 11.5.2016 antama tuomio kuvataan Korkeimman oikeuden ratkaistavana olevan kysymyksen kannalta merkityksellisiltä osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Pekka Määttä. Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Arto Suomi, Virpi Vuorinen ja Pekka Varjus. Esittelijä Laura Heikkilä.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja A:n kanteen hylkäämistä.
A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta
1. A on 29.9.2006 ollut liikenneonnettomuudessa, jossa hän on kaatunut kuljettamallaan ja luvattomasti käyttöön ottamallaan mopolla. A on liikenneonnettomuuden jälkeen viety sairaalaan, jossa hänen verensä alkoholipitoisuudeksi on mitattu 1,3 promillea. A on ollut sairaalassa tehohoidossa, ja häneltä on leikkauksessa poistettu aivoista verihyytymä.
2. Vakuutusyhtiö on 7.6.2007 antamassaan korvauspäätöksessä todennut, että A:n liikenneonnettomuudessa saamaa henkilövahinkoa ei korvata liikennevakuutuksesta, koska A oli kuljettanut ajoneuvoa siten, että hänen verensä alkoholipitoisuus ylitti vahinkohetkellä 1,2 promillea ja koska ajoneuvo oli ollut A:n käytössä luvatta, eikä liikennevakuutuslain 7 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä korvauksen suorittamiselle ollut. Samassa yhteydessä vakuutusyhtiö oli palauttanut A:n hoidosta aiheutuneita laskuja hoitolaitoksiin.
3. A:lle on vuonna 2011 selvinnyt, että hänen liikenneonnettomuudessa saamansa vammat ovat johtaneet pysyvään työkyvyttömyyteen. A on sen vuoksi pyytänyt, että hänen liikennevahinkoasiansa käsitellään vakuutusyhtiössä uudelleen. Vakuutusyhtiö on 14.7.2011 ja 6.9.2012 päivätyillä kirjeillään ilmoittanut, että A:n asia oli jo 7.6.2007 annetulla päätöksellä ratkaistu, eikä liikennevahinkoasiaa sen vuoksi otettu uudelleen käsiteltäväksi.
Asian käsittely alemmissa oikeusasteissa ja kysymyksenasettelu
4. A on kanteessaan vaatinut vahvistettavaksi, että hänen oikeutensa korvauksiin ei ole vanhentunut ja että vakuutusyhtiö on velvollinen käsittelemään A:n liikenneonnettomuuden korvattavuuden uuden korvausaiheen eli vuonna 2011 ilmenneen pysyvän työkyvyttömyyden johdosta sekä antamaan asiassa liikennevakuutuslain ja vakuutusehtojen mukaisen päätöksen.
5. Vakuutusyhtiö on vaatinut kanteen hylkäämistä katsoen, että A:n oikeus vakuutuskorvauksiin oli vanhentunut. Vakuutusyhtiö oli päätöksellään 7.6.2007 hylännyt vahinkotapahtuman korvattavuuden liikennevakuutuslain 7 §:n nojalla kokonaisuudessaan, eikä A ollut hakenut muutosta tähän päätökseen vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetyssä kolmen vuoden määräajassa. Uuden korvausaiheen ilmenemisellä ei ollut merkitystä liikennevakuutuslain 7 §:n 3 ja 4 momentin soveltamiseen, eikä uuden korvausaiheen ilmeneminen voinut palauttaa jo menetettyä kanneaikaa.
6. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n kanteen. Käräjäoikeus on todennut, että liikennevakuutuslain 11 §:n mukaan vahingonkärsijän on kolmen vuoden kuluessa vahingosta tiedon saatuaan ilmoitettava siitä vakuutuksenantajalle. Liikennevahinkojen kaikki seuraukset eivät aina ilmene heti vahinkotapahtuman jälkeen, minkä vuoksi liikennevakuutuslain 11 §:ssä tarkoitettu määräaika voi olla avoimena pitkään. Käräjäoikeus on viitannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun KKO 2011:90, jonka mukaan vanhentumista on arvioitava jokaisen vahinkoseuraamuksen osalta erikseen. Saatuaan vuonna 2011 tietää pysyvästä työkyvyttömyydestään A oli ilmoittanut siitä vakuutusyhtiölle liikennevakuutuslain 11 §:ssä säädetyssä määräajassa. Koska vakuutusyhtiö ei ollut antanut uuden korvausaiheen johdosta A:lle vakuutussopimuslain 74 §:ssä tarkoitettua päätöstä, tuossa lainkohdassa tarkoitettu erityinen vanhentumisaika ei ollut alkanut kulua. Vakuutusyhtiö oli siten velvollinen käsittelemään liikennevahingon korvattavuuden työkyvyttömyyden osalta ja antamaan siitä päätöksen.
7. Hovioikeus, jossa vakuutusyhtiö on hakenut muutosta, on katsonut, ettei käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ollut aihetta.
8. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko A menettänyt oikeutensa vaatia vuonna 2006 sattuneen liikennevahingon perusteella korvausta vuonna 2011 ilmenneestä pysyvästä työkyvyttömyydestä.
Sovellettavat oikeusohjeet
9. A:n liikennevahinko on sattunut 29.9.2006. Uusi liikennevakuutuslaki (460/2016) on tullut voimaan 1.1.2017. Sen 99 §:n 2 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa sattuneeseen vahinkotapahtumaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. A:n liikennevahinkoon sovelletaan näin ollen vakuutuskorvauksen vanhentumista koskevien säännösten osalta ennen 1.1.2017 voimassa ollutta liikennevakuutuslakia (279/1959).
10. Liikennevahingossa henkilövahingon kärsineellä on liikennevakuutuslain 6 §:n 1 momentin ja siinä viitatun vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla oikeus korvaukseen erinäisten korvausaiheiden kuten muun muassa ansionmenetyksen, kivun ja säryn sekä muun tilapäisen haitan ja pysyvän haitan perusteella.
11. Liikennevakuutuslain 7 §:n 3 ja 4 momentissa kuitenkin säädetään, että jos ajoneuvo on otettu luvattomasti käyttöön ja vahinkoa kärsinyt tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää käyttöönoton luvattomuudesta tai jos ajoneuvon kuljettaja on kärsinyt henkilövahingon kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea, suoritetaan ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvausta henkilövahingosta vain erityisestä syystä.
12. Liikennevakuutuslain 11 §:n 1 momentin mukaan liikennevakuutuslain mukainen korvauskanne on pantava vireille riita-asioista voimassa olevassa järjestyksessä asianomaista vakuutusyhtiötä vastaan kolmen vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin vahingonkärsinyt sai tiedon vahingosta ja siitä, mikä vakuutusyhtiö on vahingosta vastuussa. Pykälän 2 momentin mukaan se, joka ei ole pannut kannettaan vireille 1 momentissa säädetyssä ajassa, menettää oikeutensa liikennevakuutuslain mukaiseen korvaukseen.
13. Lainkohdan tulkintaa koskevassa ennakkopäätöksessään KKO 2011:90 Korkein oikeus on todennut, että liikennevahingosta johtuvat vammat voivat olla vaikeusasteeltaan eritasoisia ja ne, kuten erilaiset korvausaiheetkin, voivat ilmetä eri ajankohtina. Edellytyksiä asianmukaisen korvausvaatimuksen esittämiseen ei ole, ellei vahingonkärsijällä ole riittäviä tietoja niistä olennaisista seikoista, joiden perusteella tällainen vaatimus on esitettävissä. Henkilövahinkojen osalta tällaisia ovat paitsi tiedot itse vahinkotapahtumasta myös tiedot aiheutuneista vammoista, niiden syy-yhteydestä vahinkotapahtumaan ja vammoista aiheutuneista korvausaiheista. Korkein oikeus katsoi tästä lähtökohdasta seuraavan, että samasta vahinkotapahtumasta johtuvien yksittäisten vammojen ja niistä johtuvien eri korvausaiheiden osalta liikennevakuutuslain 11 §:n mukainen vanhentumisaika voi alkaa myös eri ajankohdista riippuen siitä, milloin vahingonkärsineellä osoitetaan olleen riittävät tiedot kunkin vaatimuksensa perusteista.
14. Vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetään määräajasta hakea muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen. Sen mukaan kanne vakuutuksenantajan tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on oikeuden menettämisen uhalla nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut kirjallisen tiedon vakuutuksenantajan päätöksestä ja tästä määräajasta. Säännöstä on nyt kysymyksessä olevana aikana sovellettu myös liikennevakuutukseen vakuutussopimuslain 1 §:n 2 momentin (426/2010) nojalla.
Korkeimman oikeuden arviointi
15. Vakuutusyhtiö on katsonut, että A:n oikeus korvaukseen henkilövahingosta on vanhentunut, koska hän ei ollut hakenut muutosta vakuutusyhtiön päätökseen 7.6.2007, jolla yhtiö oli katsonut, ettei A:n henkilövahinkoa korvata liikennevakuutuksesta.
16. Korkein oikeus toteaa, että liikennevakuutuslain 11 §:ssä on säädetty se määräaika, jonka kuluessa liikennevakuutuslakiin perustuva vaatimus on tehtävä liikennevakuutusyhtiölle. Vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetty määräaika puolestaan koskee kannetta vakuutuksenantajan tekemän korvauspäätöksen johdosta.
17. Asiassa on riidatonta, että A ei ollut hakenut muutosta vakuutusyhtiön 7.6.2007 antamaan korvauspäätökseen vakuutussopimuslain 74 §:ssä säädetyssä määräajassa. Riidatonta myös on, että A on vuonna 2011 saanut tietää tulleensa liikenneonnettomuuden johdosta pysyvästi työkyvyttömäksi ja että hän on tämän johdosta samana vuonna ja siis liikennevakuutuslain 11 §:ssä säädetyssä määräajassa pyytänyt, että hänen korvausasiansa käsitellään vakuutusyhtiössä uudelleen.
18. Korkein oikeus toteaa, että vakuutusyhtiön päätöksessä 7.6.2007 ei ole ratkaistu korvausvaatimuksia, jotka olisivat perustuneet liikennevahingosta johtuneeseen A:n pysyvään työkyvyttömyyteen. Tuossa päätöksessä on kylläkin todettu, ettei A:n henkilövahinkoa ylipäätään korvata liikennevakuutuksesta. Tuolloin ei siis kuitenkaan ole ollut kysymys A:n vasta myöhemmin ilmenneestä pysyvästä työkyvyttömyydestä johtuneista korvauksista, eikä A:n oikeutta näihin korvauksiin siten voida katsoa tuolla päätöksellä ratkaistun A:ta sitovasti sen johdosta, ettei hän ollut hakenut siihen muutosta.
19. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n oikeus korvauksiin pysyvän työkyvyttömyyden perusteella ei ole vanhentunut ja että hänellä on oikeus saada vakuutusyhtiön päätös oikeudestaan liikennevakuutuslain mukaisiin korvauksiin pysyvän työkyvyttömyyden johdosta.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Pekka Koponen, Tuula Pynnä ja Tuomo Antila. Esittelijä Aksu Jokinen.