KKO:2014:15
Diaarinumero: VA2013/97
Antopäivä: 21.3.2014
Taltio: 623
A oli 31.1.2010 työmatka-ajossa tapahtuneen ojaanajon yhteydessä saanut niskan retkahdusvamman. Palattuaan kolmen päivän sairausloman jälkeen työhön A oli 22.5.2010 aamulla herännyt kovaan päänsärkyyn ja huomannut näön äkillisesti menneen. Sairaalassa suoritetuissa tutkimuksissa A:n oli todettu saaneen aivoinfarktin sekä siihen liittyen näön osittaisen menetyksen. Kysymys siitä, olivatko aivoinfarkti ja näön osittainen menetys syy-yhteydessä A:lle 31.1.2010 sattuneeseen tapaturmaan.
Asian aikaisempi käsittely
Vakuutusyhtiön päätökset
Vakuutusyhtiö oli maksanut A:lle päivärahaa ja sairaanhoitokuluja 31.1.2010 työmatka-ajossa tapahtuneen ojaanajon yhteydessä tulleen niskan retkahdusvamman johdosta ajalta 1. – 3.2.2010. A oli työmatkan aikana 22.5.2010 toimitettu sairaalaan, jossa oli todettu hänen saaneen aivoinfarktin ja näön osittaisen menetyksen. Vakuutusyhtiö katsoi 6.9.2010 antamassaan päätöksessä, että näistä vammoista aiheutuneet työkyvyttömyys ja sairaanhoitokulut eivät enää johtuneet niskan retkahdusvammasta eivätkä tapaturmavakuutuslain nojalla oikeuttaneet korvaukseen.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös 12.5.2011
A haki muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa.
Muutoksenhakulautakunta totesi, että ensimmäisen lääkärissäkäynnin tilankuvaus ja sairausloman lyhyys viittasivat lievään venähdystasoiseen tapaturmavammaan. Mistään kaulavaltimon repäisyyn viittaavasta ei ollut mainintoja. Myöhemmin, miltei neljän kuukauden kuluttua tapahtunut aivoinfarkti ja näön osittainen menetys eivät olleet todennäköisessä syy-seuraussuhteessa 31.1.2010 sattuneeseen tapaturmaan. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:lla ei tapaturmavakuutuslain perusteella ollut oikeutta enempiin korvauksiin kuin mitä vakuutusyhtiö oli hänelle maksanut.
Asian ovat ratkaisseet muutoksenhakulautakunnan jäsenet Hannu Hakkola, Matti Karjalainen, Juhani Turunen, Martti Virtanen, Paula Ilveskivi ja Helena Ålgars.
Vakuutusoikeuden päätös 5.3.2013
A haki muutosta vakuutusoikeudessa.
Vakuutusoikeus hylkäsi A:n valituksen hyväksyen muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut.
Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Olli Olanterä, Juha Mutka, Jyrki Salmenkivi, Timo Sarparanta ja Anja Lahermaa. Esittelijä Noora Paajanen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati vakuutusoikeuden päätöksen kumoamista ja vakuutusyhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle aivoinfarkteista ja näkövammasta johtuvat tapaturmavakuutuslain mukaiset korvaukset.
Vakuutusyhtiö vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
A toimitti Korkeimpaan oikeuteen uutta lääketieteellistä selvitystä, joka otettiin osaksi huomioon.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. A on työssään 31.1.2010 ajanut autoa turvavyö kiinnitettynä, kun auto on noin 50 kilometrin tuntinopeudessa suistunut ojaan ja törmännyt puupinoon. A on tapaturmapäivänä ollut lääkärissä, joka on todennut A:n niskan olevan kipeä ja katsonut kyseessä olevan lähinnä niskan retkahdusvamma. A:lle on määrätty sairauslomaa kolmeksi päiväksi.
2. A on sairausloman jälkeen palannut työhönsä. Hän on ollut 22.5.2010 työmatkalla, kun hän on aamuyöllä herännyt kovaan päänsärkyyn ja huomannut molemmista silmistään näön äkillisesti menneen. A on hakeutunut terveyskeskuspäivystykseen ja sieltä edelleen sairaalaan hoidettavaksi. Sairaalan 31.5.2010 päivätyn kotiutusyhteenvedon mukaan A:n on todettu saaneen oikean takaraivolohkon aivoinfarktin ja vasemman puoleisen pikkuaivoinfarktin. Lisäksi hänen vasemmassa silmässään on todettu näkökenttäpuutoksia. A:lle on määrätty sairauslomaa noin kuusi kuukautta ja häneltä on kielletty autolla ajaminen kolmeksi kuukaudeksi.
3. Vakuutusyhtiö on maksanut A:lle päivärahaa ja sairaanhoitokuluja 31.1.2010 sattuneessa tapaturmassa tulleesta niskan retkahdusvammasta ajalta 1.2. – 3.2.2010 sekä aivoinfarktista ja väliaikaisesta näön menetyksestä ajalta 23.5. – 31.8.2010. Vakuutusyhtiö on myöhemmin antamassaan valituksenalaisessa päätöksessä ilmoittanut korvanneensa A:lle virheellisesti työkyvyttömyyden ajalta 23.5. – 31.8.2010. Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan ilmoituksensa mukaan tule perimään takaisin virheellisesti myönnettyjä korvauksia. Vakuutusyhtiö ei ole maksanut A:lle korvauksia työkyvyttömyydestä ja sairaanhoitokuluista 31.8.2010 jälkeen, koska ne ovat johtuneet tapaturmasta riippumattomasta aivoinfarktista ja näön osittaisesta menetyksestä. A on valittanut vakuutusyhtiön päätöksestä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan ja edelleen vakuutusoikeuteen, jotka ovat hylänneet valitukset.
4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko A:lla todetut aivoinfarktit ja niihin liittyvä näön osittainen menetys korvaukseen oikeuttavassa syy-yhteydessä hänelle 31.1.2010 sattuneeseen tapaturmaan.
Lääketieteellisestä selvityksestä
5. Sairaalan 31.5.2010 päivätyn kotiutusyhteenvedon mukaan A:lle suoritetussa verisuonten kuvantamistutkimuksessa (DSA-tutkimus) on todettu oikean taaemman aivovaltimon dissektoituminen (aivovaltimon repeytyminen) ja tukos. Hoitoaikaa koskevan 2.6.2010 päivätyn sairauskertomuksen mukaan verisuonten kuvantamistutkimuksessa todettua valtimotukosta on A:n äkillinen päänsärky huomioon ottaen pidetty ensisijaisesti valtimodissekaatioon sopivana, mutta sairausperäistä kroonisempaa prosessiakaan ei ole voitu poissulkea.
6. Verisuonten kontrollikuvantamistutkimuksessa on 3.9.2010 päivätyn sairauskertomusmerkinnän mukaan todettu tukosalueella tapahtuneen täydellinen rekanalisaatio (tukkeutuneen valtimon avautuminen).
7. Neurologian erikoislääkärin 7.5.2013 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan A:n aivoverenkiertohäiriön syyksi on katsottava valtimodissekaatio. Ilmeinen etiologia valtimodissekaatiolle on liikenneonnettomuus, koska ei ole viitteitä siitä, että se olisi voinut aiheutua jostakin muusta syystä. Perinteisiä valtimosairauden riskitekijöitä ei A:lla myöskään ole todettu.
8. Neurologian professorin, vastaavan ylilääkärin X:n 26.8.2013 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan A on vajaa neljä kuukautta ennen aivoinfarktia saanut merkittävän päähän ja niskaan kohdistuneen iskun ja siihen liittyvän niskan retkahdusvamman. Kyseinen vammaenergia on hyvin riittänyt aiheuttamaan aivovaltimon dissektoituman, jonka olisi voinut aiheuttaa kuvattua vähäisempikin vamma. Valtimodissektoituma voi syntyä vammasta, mutta myös spontaani dissektoituma ilman vammaa tunnetaan. Spontaanissa dissektoitumassa todetaan tavallisesti jokin harvinainen valtimosairaus, mutta mistään tällaisesta ei A:n kohdalla ole viitettä, vaan ainoastaan edeltävästä vammasta. Valtimodissektoitumaan sopii sekin, että aivovaltimotukos on avautunut (rekanalisoitunut) täysin noin kolmen kuukauden kuluessa. Lääkärinlausunnon mukaan lähes neljän kuukauden ajallinen viive sattuneen tapaturman ja aivoinfarktien välillä on ollut poikkeuksellinen, mutta yli kahden kuukauden viiveitä on kuitenkin tavattu ja niitä on kuvattu kirjallisuudessa. On myös yleistä ja tavanomaista, että dissektoituma jää vamman jälkeen diagnosoimatta ja diagnoosiin päästään vasta aivoinfarktin myöhemmin kehityttyä. Se, että A:lle olisi ilman aivoinfarktin perinteisiä riskitekijöitä ja sydänsairautta kehittynyt kuvatut aivoinfarktit ja seurannassa täysin korjautunut aivovaltimotukos jollakin muulla mekanismilla kuin dissektoituman pohjalta, vaikuttaa epäuskottavalta ja epätodennäköiseltä, vaikka aivoinfarktien syy jää selvittämättä keskimäärin joka viidennellä potilaalla. Lääkärinlausunnon yhteenvedon mukaan A:lla todettu takimmaisen aivovaltimon tukos, pikkuaivoinfarkti ja aivoinfarkti ovat todennäköisessä syy-yhteydessä A:lle 31.1.2010 sattuneeseen tapaturmaan. A:lla ei ole ollut muuta sairautta tai syytä, joka selittäisi aivoinfarktit paremmin kuin tapaturma. Vamman ja siitä johtuvien infarktien aiheuttama haitta on pysyvä.
Korkeimman oikeuden arvio syy-yhteydestä
9. Tapaturmavakuutuslain 1 §:n 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin nojalla työntekijällä on oikeus saada korvausta häntä kohdanneen työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta. Vamma tai sairaus on oikeuskäytännössä katsottu tapaturman aiheuttamaksi, mikäli tapaturman ja vamman tai sairauden välillä on lääketieteellisesti arvioiden todennäköinen syy-seuraussuhde. Syy-yhteyden arviointi on kuitenkin luonteeltaan oikeudellista harkintaa, jossa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon muutkin seikat, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä syy-yhteyden olemassaolosta tai sen puuttumisesta.
10. Tapaturmavakuutuslain soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä tapaturmasta johtuneen vamman seurauksena aiheutunut muu vamma tai sairaus on oikeuttanut korvaukseen, jos sen on tiedetty voivan kehittyä sitä edeltäneen tapaturmavamman seurauksena (esimerkiksi KKO 2011:29).
11. Korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan A:lla ei ole todettu aivoinfarktille altistavia valtimosairauksia tai valtimosairauden riskitekijöitä. Tämä viittaa siihen, että A:lla todettu aivovaltimotukos ja siitä aiheutuneet aivoinfarktit ovat johtuneet aivovaltimon dissektoitumisesta eli repeämästä. Tätä päätelmää tukee myös se, että A:lle suoritetussa verisuonten kontrollikuvantamistutkimuksessa tukoksen on todettu rekanalisoituneen eli avautuneen täydellisesti. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että aivovaltimotukos ja siitä aiheutuneet aivoinfarktit ovat todennäköisesti johtuneet aivovaltimon dissektoitumisesta.
12. Valtimon dissektoituminen voi aiheutua trauman seurauksena tai tapahtua spontaanisti esimerkiksi valtimosairauden altistamana. A:lle suoritetuissa tutkimuksissa ei kuitenkaan edellä todetuin tavoin ole tullut esille viitteitä valtimosairaudesta tai sen riskitekijöistä. Sen sijaan hänelle 31.1.2010 sattunut tapaturma on lääketieteellisen selvityksen mukaan ollut energialtaan ja mekanismiltaan sellainen, että se on voinut aiheuttaa dissektoitumisen. Nämä seikat tukevat vahvasti sitä, että aivovaltimon dissektoituminen on aiheutunut todennäköisemmin traumaperäisesti kuin spontaanisti.
13. Toisaalta mainittua päätelmää vastaan puhuu 31.1.2010 sattuneen tapaturman ja A:lle siitä vajaan neljän kuukauden kuluttua aiheutuneen aivoinfarktin välinen ajallinen viive, joka neurologian professori X:n lausunnon mukaan on ollut poikkeuksellisen pitkä. Hänen mukaansa viive on keskimäärin 1 – 3 vuorokautta, joskin melko usein myös viikon pituinen tai pidempikin ja yli kahden kuukauden viiveitäkin on tavattu.
14. Korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetyssä lääketietellisessä tai muussa selvityksessä ei ole tullut ilmi 31.1.2010 sattuneen tapaturman ohella muuta sellaista tapahtumaa, josta aivovaltimon dissektoituminen olisi voinut aiheutua. Vakuutusyhtiökään ei ole muuhun, vaihtoehtoiseen selitykseen viitannut. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että keskimääräistä selvästi pidempi ajallinen viive ei sulje pois 31.1.2010 sattuneen tapaturman ja aivovaltimon dissektoituminen välistä todennäköistä syy-yhteyttä.
15. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että A on 31.1.2010 sattuneen tapaturman seurauksena saanut todennäköisesti aivovaltimon dissektoituman, joka todennäköisesti on johtanut valtimotukokseen ja sitä kautta aivo- ja pikkuaivoinfarkteihin sekä näön osittaiseen menetykseen. Tämän vuoksi A:lla todetut aivoinfarktit sekä niihin liittyvä näön osittainen menetys oikeuttavat 31.1.2010 sattuneen tapaturman aiheuttamina seurannaisvammoina tapaturmavakuutuslain mukaiseen korvaukseen.
Päätöslauselma
Vakuutusoikeuden päätös kumotaan. Vakuutusyhtiö määrätään suorittamaan A:lle aivo- ja pikkuaivoinfarktien sekä niihin liittyvän näön osittaisen menetyksen johdosta lain mukainen korvaus. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen. Esittelijä Aksu Jokinen.