KKO:2011:44
Diaarinumero: VA2009/179
Esittelypäivä: 10.5.2011
Antopäivä: 22.6.2011
Taltio: 1446
A oli altistunut poliisin työssään ampumaharjoituksissa laukausmelulle. A:lla oli sittemmin todettu kummassakin korvassa sisäkorvatyyppinen kuulonalenema. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että kuulonaleneman todennäköisenä pääasiallisena syynä oli laukausmelu, kun muut mahdolliset kuulonaleneman aiheuttaneet tekijät, ennen kaikkea ikähuonokuuloisuus, voitiin syy-yhteyttä arvioitaessa sulkea pois. A:lla oli siten oikeus korvaukseen kuulonalenemasta ammattitautina.
AmmattitautiL 1 § 1 mom
AmmattitautiA 2 §
AmmattitautiA 3 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Taustatiedot
A oli altistunut poliisin työssään vuodesta 1975 alkaen laukausmelulle ampumaharjoituksissa. A oli ilmoittanut saaneensa vuonna 1988 käyttöönsä kuulonsuojaimet. A:n kuulossa oli vuonna 1980 havaittu puolieroa 4 000 – 6 000 hertsin taajuuksilla ja vuonna 1985 hänellä oli todettu puolieron lisäksi kuulonalenemaa molemmissa korvissa mainituilla taajuuksilla. Vuonna 1990 molempien korvien kuulonalenema oli ollut jokseenkin symmetrinen kysymyksessä olevilla taajuuksilla ja myöhemmissä tutkimuksissa kuulonaleneman oli todettu vielä edenneen.
Valtiokonttorin päätös 30.8.2007
A:n haettua korvausta meluvamman perusteella vakuutuslaitoksena oleva Valtiokonttori eväsi korvaukset sillä perusteella, että tehdyissä tutkimuksissa A:lla ei ollut todettu ammattitautina korvattavaa sairautta. Valtiokonttori katsoi, että A:n kuulonalenemaa ei voitu pitää todennäköisesti pääasiallisesti työperäisenä, vaan se oli sairausperäinen. A:n kuulossa oli merkittävää alenemista tapahtunut vasta kuulonsuojauksen ollessa käytössä. Selvä huononeminen oli tapahtunut vielä 13.10.1993 tehdyn audiogrammin jälkeen. Kysymyksessä ei ollut ollut myöskään muun kuin ammattitaudiksi katsottavan sairauden olennainen paheneminen.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös 4.6.2008
A haki muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta.
Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A oli työssään altistunut laukausmelulle osallistuessaan niin sanottuihin massa-ammuntoihin vuodesta 1975 alkaen. A oli ollut kuulontutkimuksessa ensimmäisen kerran 5.12.1980, jolloin paremman vasemman korvan kuulo oli ollut vielä normaalitasoa. A oli ilmoittanut saaneensa kuulonsuojaimet vasta vuonna 1988. Vuonna 1990 tehdyssä kuulontutkimuksessa kuulo oli vasemmalla ollut edelleen riittävä 20 desibeliä. Merkittävää kuulonalenemaa A:lla oli ilmennyt vasta kuulonsuojauksen ollessa käytössä. Kuulossa oli tapahtunut selvä huononeminen myös vielä audiogrammin 13.10.1993 jälkeen.
Edellä mainituilla perusteilla muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:lla todettu molemminpuolinen sisäkorvaperäinen kuulonalenema ei ollut työn aiheuttama ammattitautina korvaukseen oikeuttava sairaus. Myöskään muun kuin ammattitaudiksi katsottavan sairauden olennaisena pahenemisena korvattavaa ei ollut. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta korvaukseen ammattitautilain ja -asetuksen perusteella.
Muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.
Asian ovat ratkaisseet muutoksenhakulautakunnan jäsenet Pauli Ståhlberg, Kari Kurppa, Erkki Rajaniemi, Markus Äimälä, Timo Koskinen ja Kaarina Knuuti.
Vakuutusoikeuden päätös 16.6.2009
Vakuutusoikeus, jossa A haki muutosta, ei muuttanut tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä.
Vakuutusoikeus hyväksyi muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut ja totesi lisäksi, että lääketieteellisen kokemusperäisen tietämyksen mukaan melualtistukseen perustuva kuulonalenema ei pahene enää melualtistuksen päättymisen jälkeen. Vakuutusoikeus katsoi, ettei A ollut altistunut enää 1980-luvun jälkeen siinä määrin työmelulle, että tämän jälkeen audiogrammissa näkyvä ja vielä 13.10.2003 jälkeenkin lisääntynyt kuulonalenema selittyisi työperäisellä melualtistuksella.
Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Osmo Kurki, Eeva Wahlberg, joka myös esitteli asian, Eero Hyvärinen, Timo Sarparanta ja Ari Kiiras.
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja että vakuutuslaitos velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukset ammattitaudista.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto antoi siltä pyydetyn lausunnon. A antoi lupa- ja valvontaviraston lausunnon johdosta lausuman. Vakuutuslaitos ei käyttänyt sille varattua tilaisuutta vastauksen ja lausuman antamiseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. A on vuonna 1954 syntynyt poliisi. Hän on osallistunut työssään vuodesta 1975 alkaen pakollisiin ampumaharjoituksiin ja altistunut tällöin laukausmelulle. Vuoden aikana ammutut laukausmäärät ovat olleet alussa muutamia kymmeniä ja nykyisin 100 – 200. Kuulonsuojaus ammunnoissa on ollut alussa puutteellista. A on ilmoittanut saaneensa vuonna 1988 käyttöönsä kuulonsuojaimet.
2. A:lle suoritetuissa kuulonmittauksissa on ilmennyt, että vuonna 1980 hänen molempien korviensa kuulo on ollut normaalikuuloisen henkilön rajoissa, mutta korvien kesken on ollut puolieroa 4 000 – 6 000 hertsin taajuuksilla. Vuonna 1985 hänellä on todettu kuulonalenemaa molemmissa korvissa mainituilla taajuuksilla. Korvien kesken on ollut puolieroa siten, että vasemman korvan kuulo on ollut normaalitasoa. Vuonna 1990 molemmissa korvissa on todettu jokseenkin symmetristä kuulonalenemaa 4 000 – 6 000 hertsin taajuuksilla. Tämän jälkeen suoritetuissa tutkimuksissa hänen kuulonsa on havaittu heikentyneen edelleen. A:n kuulonalenema on sisäkorvatyyppinen.
3. Kysymys on siitä, onko A:n kuulonalenema aiheutunut todennäköisesti pääasiallisesti laukausmelusta.
Sovellettavat säännökset
4. Ammattitautilain 1 §:n 1 momentissa säädetään, että ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Lain 2 §:n mukaan asetuksessa voidaan säätää, että 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun sairauden ja työssä esiintyvän fysikaalisen, kemiallisen tai biologisen tekijän välisen syy-yhteyden katsotaan olevan olemassa silloin, kun asetuksessa mainittua tekijää on ollut työssä siinä määrin, että se voi pääasiallisesti aiheuttaa asetuksessa tarkoitetun sairauden. Lain 4 §:n 1 kohdassa säädetään edelleen, että valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin sairauden ja sen altistustekijöiden määrityksestä.
5. Ammattitautiasetuksen 2 §:ssä säädetään, että ammattitautilain 2 §:n ja 4 §:n 1 kohdan nojalla asetuksen 3 §:ssä tarkoitetun sairauden katsotaan olevan ammattitauti, kun pykälässä mainittu fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä esiintyy henkilön työssä siinä määrin, että sen altistava vaikutus riittää aikaansaamaan tämän sairauden, jollei osoittaudu, että sairaus on selvästi aiheutunut työn ulkopuolisesta altistuksesta. Asetuksen 3 §:ssä säädetään, että 2 §:ssä tarkoitettuja sairauksia sekä fysikaalisia tekijöitä ovat melu ja tyypillisenä sairauden muotona sisäkorvatyyppinen kuulonalenema.
Lääketieteelliset arviot
6. A:ta hoitaneet lääkärit ovat pitäneet hänellä todettua sisäkorvatyyppistä kuulonalenemaa työperäisenä meluvammana. Heidän käsityksensä kuulonaleneman syystä on perustunut kuulonmittaustulosten lisäksi muun muassa siihen, että ammunnoissa syntynyt impulssimelu oli ylittänyt selvästi turvamääräysten mukaisen melutason, että nykyisetkin kuulonsuojaimet olivat puutteellisia, jos samanaikaisesti käytettiin suojalaseja, ja että kuulonalenema ei selittynyt muulla melualtistuksella tai sairaudella taikka ikähuonokuuloisuudella.
7. Valtiokonttorin asiassa asiantuntijana kuulema korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, audiologi X on lausunnossaan 4.5.2006 pitänyt A:n kuulonalenemaa aiheuttajaltaan tuntemattomana. Hänen mukaansa ei ollut poissuljettua, että A:n kuulon heikkenemisellä olisi yhteys tämän lähisukulaisen kuulon heikkenemiseen, jolloin kysymyksessä olisi geneettinen alttius sisäkorvarappeumaan. X:n mukaan kuulonalenemassa oli hyvin todennäköisesti myös jokin osuus työmeluperäistä alenemaa. Lausunnossaan 17.4.2007 X on todennut, että A:n kuulonalenema ei selittynyt työmelulla, koska merkittävä kuulonalenema oli tullut vasta nykyisten työturvallisuusmääräysten aikana. Kuulonsuojaus oli ollut riittävä estämään ainakin merkittävän kuulonaleneman.
8. Työterveyslaitos on lausunnossaan 29.12.2006 todennut, että kuulonsuojaimien huono asettuminen voi aiheuttaa kuulovaurioriskin. Näin tarkastellen oli mahdollista, että kuulovaurio oli aiheutunut ampumaharjoituksista.
9. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) asiantuntija, lääketieteellisen fysiikan dosentti Y on Valviraan 9.6.2010 saapuneessa lausunnossaan arvioinut, että A:n kuulonalenema selittyi laukausmelusta, jota vastaan A:n käyttämät suojaimet olivat suojanneet huonosti. Y on perustanut arvionsa johtopäätöksiin, joiden mukaan oli ensinnäkin mahdollista, että kuulonsuojaus ei ollut toiminut hyvin, mikä oli johtanut kuulon alenemiseen riittävään melualtistukseen. Toiseksi ammutut laukausmäärät saattoivat aiheuttaa kuulonaleneman, jos suojaus ei ollut toiminut. Kolmanneksi oli epätodennäköistä, että ikäkuuloisuus yksinään selittäisi kuulonaleneman. Neljäntenä johtopäätöksenään Y on lausunut, että laukausmelulle vaihtoehtoista melualtistusta ei ollut ollut.
10. Valviran pysyvä asiantuntija, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, professori Z on 16.11.2010 päivätyssä lausunnossaan todennut, että kyseisessä sisäkorvatyyppisessä kuuloviassa voitiin esitietojen ja 15.12.1980 suoritetun kuulontutkimuksen perusteella sulkea erittäin todennäköisesti pois synnynnäiset ja tulehdukselliset sekä vammojen tai kasvainten aiheuttamat kuuloviat. Symmetrinen, pelkästään 4 000 – 6 000 hertsin kohdalla oleva kuoppa kuulossa oli tyypillinen melun aiheuttama varhaisvaiheen sisäkorvavika, ja sellainen kuoppa oli erittäin paljon todennäköisempi melun kuin ikähuonokuuloisuuden aiheuttamana. Z on pitänyt hyvin epätodennäköisenä, että A:n molempien korvien huonokuuloisuus olisi alun alkaen johtunut ikähuonokuuloisuudesta. A:n kuulovika oli edennyt seuranta-aikana, mikä oli tyypillistä meluvammalle. Z on pitänyt todennäköisenä, että A:n melualtistus eli 100 – 200 laukausta suojatussa tilassa vuodessa oli ollut riittävä aiheuttamaan meluvamman etenemisen. Z:n käsityksen mukaan ei ollut todennäköistä, että kuulovian paheneminen johtuisi ikähuonokuuloisuudesta. Vielä Z on todennut, että asiakirjojen mukaan sellaista melualtistusta tai sairautta, joka olisi aiheuttanut sisäkorvavian, ei ollut ollut.
11. Valvira on 24.11.2010 ilmoittanut lausuntonaan asiantuntijoidensa lausunnoissa esitettyihin arvioihin viitaten, että asiakirjoista käytettävissä olevan selvityksen sekä lääketieteellisen kokemuksen perusteella A:n molemminpuolinen kuulonalenema oli todennäköisesti työperäinen.
Korkeimman oikeuden arviointi
12. Melun ja sisäkorvatyyppisen kuulonaleneman välillä vallitsee lähtökohtaisesti ammattitautiasetuksen 3 §:n mukaisesti syy-yhteys.
13. Korkein oikeus toteaa, että lääketieteellisen kokemusperäisen tiedon perusteella sisäkorvatyyppinen kuulonalenema voi aiheutua useista erilaisista syistä. Se voi olla synnynnäinen, se voi johtua muun muassa korvatulehduksesta, sisäkorvan verenkiertohäiriöstä, lääkeaineesta, kallovammasta, aivo- tai kuulohermon kasvaimesta taikka meluvammasta, tai syynä voi olla iästä johtuva kuulonalenema eli ikähuonokuuloisuus. Meluvamman taudinkuva on epäspesifinen, joten ikähuonokuuloisuuden tai muiden sisäkorvasairauksien osuutta ei useinkaan voida erottaa. Meluvamma ei pahene altistuksen päättymisen jälkeen.
14. Z on edellä mainitussa lausunnossaan todennut, että sisäkorvavian syyn selvittely perustuu esitietoihin ja tutkimuksissa niin sanottuun poissuljentamenettelyyn, jolloin päädytään todennäköisimpään syyhyn, ellei selvää syytä (esimerkiksi tulehdus, vamma, kasvain) todeta. Ottaen huomioon edellä kohdassa 13 mainitut syyt, jotka voivat johtaa sisäkorvatyyppiseen kuulonalenemaan, Korkein oikeus katsoo, että myös oikeudellisessa syy-yhteysarvioinnissa arvioinnin tulee perustua esitietoihin ja kysymykseen tulevien syiden poissuljentaan. Tämän arvioinnin perusteella voidaan päätyä kuulonaleneman todennäköisimpään syyhyn.
15. A:n ei ole osoitettu altistuneen olennaisessa määrin muulle melulle kuin laukausmelulle. Hänelle suoritettujen tutkimusten perusteella on voitu sulkea pois riittävällä varmuudella synnynnäiset tai sairausperäiset kuuloviat. Arvioitavana on siten se, onko kuulonalenema todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut laukausmelusta vai onko syynä ikähuonokuuloisuus.
16. Ikähuonokuuloisuutta ei ole A:lle suoritetuissa tutkimuksissa osoitettu kuulonaleneman syyksi, mutta sitä ei ole myöskään syynä poissuljettu. Ikähuonokuuloisuutta vastaan puhuvana seikkana voidaan pitää etenkin sitä, että symmetrinen 4 000 – 6 000 hertsin taajuudella esiintyvä kuulonalenema tiedetään tyypilliseksi melun aiheuttamaksi sisäkorvaviaksi. A:n kuulossa on myös havaittu heikkenemistä jo hänelle nuorena suoritetuissa tutkimuksissa. Nuorella henkilöllä ikähuonokuuloisuus on kuitenkin todettu yleensä harvinaiseksi. Eräällä A:n lähisukulaisella mahdollisesti esiintynyt ikähuonokuuloisuus on antanut aiheen epäillä periytyvää alttiutta huonokuuloisuudelle, mutta asiassa esitetystä selvityksestä ei voida varmuudella päätellä, onko mainitulla lähisukulaisella todettu ikähuonokuuloisuutta. Ikähuonokuuloisuuden puolesta puhuvana seikkana voidaan kuitenkin pitää sitä, että se on meluvammaa yleisempi kuulon heikentymisen syy. Tässä tapauksessa ikähuonokuuloisuus voisi olla selityksenä sille, että A:n kuulonalenema on pahentunut vielä sen jälkeen, kun hän on ryhtynyt käyttämään ammunnoissa kuulonsuojaimia.
17. Korkein oikeus toteaa, että lääketieteellisen tietämyksen perusteella laukausmelun kaltainen impulssimelu on kuulolle haitallisempi kuin tasainen melu ja impulssimelun tiedetään aiheuttavan kuulonalenemaa. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan tällaisen melun kuulolle haitallisen huippuäänenpaineen taso ylittyy ampuma-aseilla ammuttaessa. Lisäksi on otettava huomioon, että kuulonsuojainten vaimennuskyky voi heikentyä olennaisesti, mikäli suojaimia ei käytetä oikein.
18. A:n uskottavana pidettävän selvityksen mukaan hän on käyttänyt ammunnoissa sekä silmälaseja että turvallisuussyistä tarpeellisia suojalaseja. Molempien lasien sangat ovat olleet kuulonsuojaimien alla. Tällöin suojaimien ja korvan väliin on jäänyt rako, joka on heikentänyt suojainten suojausvaikutusta. Korkein oikeus pitää todennäköisenä, että kerrottu suojaustapa on ollut riittämätön suojaamaan A:n kuuloa terveydelle haitalliselta melulta.
19. Yhteenvetonaan Korkein oikeus katsoo, että ikähuonokuuloisuus on saattanut olla osasyy A:n kuulonalenemaa. Kokonaisuutena arvioiden ne edellä mainitut seikat, joiden perusteella voitaisiin katsoa ikähuonokuuloisuuden olevan pääasiallisena syynä kuulonalenemaan, eivät ole kuitenkaan niin painavia kuin ne syyt, jotka puoltavat meluvammaa kuulonaleneman syynä. Asiassa on esitetty uskottava selitys melualtistuksen jatkumiselle ja kuulonaleneman pahentumiselle senkin jälkeen, kun A on alkanut käyttää ammunnoissa kuulonsuojaimia. Tämän vuoksi ja ottaen myös huomioon Valviran ja sen asiantuntijoiden kannanotoista ilmenevät seikat ikähuonokuuloisuutta ei voida pitää kuulonaleneman todennäköisimpänä pääasiallisena syynä. Korkein oikeus katsoo, että A:n kuulonaleneman vaihtoehtoisten tekijöiden tultua edellä kerrotuilla perusteilla poissuljetuiksi on hänen työssään esiintynyttä laukauksista johtuvaa melua pidettävä kuulonaleneman todennäköisenä pääasiallisena syynä. A:lla on siten oikeus korvaukseen kuulonalenemasta ammattitautina.
Päätöslauselma
Vakuutusoikeuden päätös kumotaan. Valtiokonttori määrätään suorittamaan A:lle molempien korvien sisäkorvatyyppisen kuulonaleneman johdosta lainmukainen korvaus. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio ja Timo Esko. Esittelijä Antti Huotari.