KKO:2007:23
Diaarinumero: S2006/214
Esittelypäivä: 31.10.2006
Antopäivä: 14.3.2007
Taltio: 386
Henkilöauton kuljettaja oli hirveä väistäessään menettänyt auton hallinnan ja auto oli tieltä suistuessaan vaurioitunut. Auton osakaskovakuutuksen ehtojen mukaan olisi voitu korvata vain sellainen esinevahinko, jonka syynä oli törmääminen hirvieläimeen. Hirven väistämistä ei pidetty vakuutussopimuslain 32 §:n 1 momentissa tarkoitettuna, vahingon torjumiseen tähtäävänä pelastamistoimena eikä vakuutusyhtiö siten ollut velvollinen korvaamaan autolle tieltä suistumisesta aiheutunutta vahinkoa vakuutussopimuslain 61 §:ssa tarkoitettuina pelastamiskustannuksina. (Ään.)
VakuutussopimusL 32 § 1 mom
VakuutussopimusL 61 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Asian tausta
Kuljettaessaan 14.7.2002 yöllä henkilöautoa A oli menettänyt sen hallinnan väistäessään hirveä. Tieosuutta ei ollut merkitty hirvivaara-alueeksi. Alueella oli 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Auton nopeus oli tapahtuma-aikaan ollut 70 – 80 kilometriä tunnissa.
Auton haltijalla B:llä oli ollut vakuutusyhtiössä vapaaehtoinen osakaskovakuutus. Vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt maksamasta korvausta vakuutuksesta sillä perusteella, että ei ollut näyttöä hirveen törmäämisestä.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 29.6.2004
Käräjäoikeus lausui B:n vakuutusyhtiötä vastaan ajamasta kanteesta, ettei B:n osakaskovakuutus sisältänyt autovakuutusehtojen 3.1 kohdan mukaista törmäysturvaa, jonka mukaan vakuutuksesta korvataan äkillisen, ennalta arvaamattoman, ulkoisen tapahtuman aiheuttama välitön esinevahinko, jonka syynä on törmäys, tieltä suistuminen, kaatuminen tai muu vastaava ulkoinen tapahtuma. Sen sijaan B:n vakuutus sisälsi vakuutusehtojen kohdassa 3.4 tarkoitetun hirviturvan, jonka mukaan vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on törmääminen hirvieläimeen.
Käräjäoikeus lausui perusteluissaan, että hirven ilmestyminen pimeässä auton eteen tai yleensäkin kuljettajan näkökenttään on yllättävä ja nopea tilanne. Tilannetta ei tiedetä ennalta, joskaan mahdollisuus hirven ilmestymiseen tielle yöllä tai hämärässä ei ole Suomessa poikkeuksellista. Yleisesti oli tiedossa, että mahdollisuus hirven kohtaamiseen on yöaikaan suurempi kuin päiväsaikaan. Kysymys oli sellaisesta vaarasta, joka kuljettajien oli otettava huomioon yöllä ajettaessa.
Useimpien kuljettajien selvänä lähtökohtana on välttää törmääminen hirveen. Väistäminen perustuu siihen, että sillä pyritään välttämään yhteenajo hirven kanssa. Vaikka kuljettaja ei ajattele, että hän väistämällä hirveä nimenomaisesti toimii vakuutusyhtiön eduksi, hän väistämällä rajoittaa hirvikolarin seurauksia ja torjuu niitä. Väistämisellä pyritään torjumaan vakavammat seuraukset. Hirveen törmäämisestä saattaa usein seurata kuljettajan tai matkustajan kuolema tai vaikea vammautuminen. Törmäämisestä seuraa yleensä myös auton paha vaurioituminen.
Vakuutusehtojen mukaan hirveen törmäämisen seurauksista korvataan vain esinevahingot. Tällöin voitaisiin päätellä, että kuljettajan ja matkustajan välttyminen kuolemalta tai vaikeilta vammoilta ei olisikaan vakuutussopimuslain tarkoittama vahingon rajoittamis- tai torjuntatoimi. Tällainen johtopäätös oli käräjäoikeuden mielestä virheellinen. Kuljettajan tai matkustajan kuolemasta tai vaikeasta vammautumisesta aiheutuvat vahingot tulivat vakuutusyhtiön korvattavaksi muun vakuutuksen perusteella. Hirven väistäminen oli yleensä aina vakuutusyhtiölle seurausten kannalta edullisempi ratkaisu kuin hirveen törmääminen. Poikkeuksena oli sellainen tilanne, jolloin hirvi osuu autoon vain vähän.
Tilanne, jossa hirvi tulee auton eteen, on erityisesti pimeällä hankala ja nopea. Tällaisessa tilanteessa kenelläkään kuljettajalla ei ole aikaa pitkään pohdintaan vakuutustapahtuman välttämisessä. Ratkaisu on tehtävä nopeasti. Ratkaisun on oltava osaksi vaistonvaraista. Muuten ratkaisutilanne menee ohi ja auto törmää hirveen tai, jos hirvi on ehtinyt alta pois, auto jatkaa ajosuunnassaan. Lähtökohdaltaan vertailutilanne on yksinkertainen. Sen vuoksi harkinta voidaan tehdä nopeasti ja osittain jopa vaistonvaraisesti.
Oli myös huomattava, että ainakin osa kuljettajista tietää, että heidän osakaskovakuutuksensa ei kata hirven väistämisestä aiheutuneita vahinkoja. Nämäkin kuljettajat suorittavat mielessään vertailun, kannattaako törmätä hirveen vai väistää sitä.
Käräjäoikeus katsoi, että kuljettaja pyrkii nopealla väistöliikkeellä torjumaan ja rajoittamaan vakuutustapahtumaa. Punninta-aika riskien ja kustannusten välillä on lähes olematon. Kuljettaja valitsee väistötilanteessa pienemmän vahingon vakavamman sijasta.
Vakuutussopimuslain 32 §:ssä ei ole määritelty, millaisia vahingon torjunta- ja pelastustoimet ovat. Siinä ei ole määritelty, millaista arviointia pitää suorittaa pelastustoimen täyttämisen ja sen täyttämättä jättämisen välillä tai kuinka nopeasti arviointi on tehtävä.
Edellä selostetun perusteella käräjäoikeus katsoi, että auton kuljettaja oli väistämällä tielle tullutta hirveä pyrkinyt torjumaan uhkaavan vakuutustapahtuman eli hirveen törmäämisen. Kysymyksessä oli ollut vakuutussopimuslaissa tarkoitettu pelastustoimi, jolla oli pyritty vahinkojen rajoittamiseen.
Hirven väistäminen oli sellainen vakuutussopimuslain 32 §:n mukainen vakuutustapahtuman torjunta- ja vahingonrajoittamistoimenpide, jonka johdosta vakuutusyhtiö oli vakuutussopimuslain 61 §:n mukaisesti velvollinen maksamaan B:lle kohtuulliset torjuntakustannukset.
Vakuutusyhtiö velvoitettiin maksamaan B:lle 6 143,40 euroa viivästyskorkoineen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Henrikki Mikkola.
Helsingin hovioikeuden tuomio 12.1.2006
Vakuutusyhtiö valitti hovioikeuteen.
Hovioikeus lausui, että asiassa oli riidatonta, että B:n vakuutusturva oli käsittänyt hirviturvan muttei törmäysturvaa. Auto ei ollut vahingoittunut hirvieläimeen törmäämisen johdosta. Riidatonta oli myös se, että ajoradalla oli ollut hirvi ja että auton kuljettaja oli voinut välttää törmäyksen hirven kanssa vain väistämällä sitä.
Vakuutusehtojen kohdan 6.1.1 mukaan ”vakuutuksenottaja on velvollinen toimimaan vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi vakuutussopimuslain ja yleisten sopimusehtojen kohdan 5 määräysten mukaisesti. Autovakuutuksesta korvataan kohtuulliset pelastuskustannukset”. Vakuutuksenottajan velvollisuutta torjua tai rajoittaa vahinkoja korostettiin myös vakuutusehtojen kohdassa 6.4.2, jossa todettiin, että ”vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta tai evätä korvauksen kokonaan siltä vakuutetulta tai häneen samastettavalta henkilöltä, joka on laiminlyönyt vahingon torjumis- ja rajoittamistoimet (yleiset sopimusehdot, ehtokohta 5.2.1)”. Vakuutussopimuslain 32 §:n 1 momentin mukaan vakuutustapahtuman sattuessa tai välittömästi uhatessa vakuutetun tulee kykyjensä mukaan huolehtia vahingon torjumisesta tai rajoittamisesta. Vakuutetun tulee, mikäli mahdollista, noudattaa vakuutuksenantajan sanotussa tarkoituksessa antamia ohjeita. Lain 61 §:n mukaan vakuutuksenantaja on velvollinen korvaamaan 32 §:ssä tarkoitetun pelastamisvelvollisuuden täyttämisestä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, vaikka vakuutusmäärä siten ylitettäisiinkin.
Koska käsillä olevassa tapauksessa vakuutuksenottajalla oli ollut velvollisuus torjua tai rajoittaa vahinkoja, hänellä oli myös ollut vakuutusehtojen kohdassa 6.1.1 ja vakuutussopimuslain 61 §:ssä mainittu oikeus saada korvaus kohtuullisista pelastamiskustannuksista.
Korkein oikeus oli vakuutuksensaajalla olevaa vahingon torjuntavelvollisuutta koskeneessa tapauksessa KKO 1997:51 katsonut, että arviointi vakuutustapahtuman uhan välittömyydestä ja toimenpiteiden tarpeellisuudesta oli tehtävä vakuutuksensaajan näkökulmasta ja hänen käytössään silloin olleiden tietojen perusteella. Koska nämä tiedot monesti pakostakin olivat puutteellisia, usein jo tilanteen kiireellisyyden vuoksi, tämä arviointi ei näistäkään syistä voinut olla kovin ankara vakuutuksensaajan kannalta. Korkein oikeus oli vielä todennut, että huomioon otettavia perusteita arviointia yksittäisissä tapauksissa suoritettaessa olivat muun ohella vakuutustapahtuman uhan suuruus ja konkreettisuus, viranomaisten mahdolliset ohjeet sekä suoritettujen toimenpiteiden poikkeuksellisuus ja pääasiallinen tarkoitus.
Auton tahallista suistamista tieltä oli pidettävä poikkeuksellisena toimenpiteenä. Havaitessaan tiellä hirven auton kuljettaja oli joutunut erittäin nopeasti arvioimaan, mikä oli tilanteessa järkevä toimintatapa hirveen törmäämisen eli vakuutustapahtuman välttämiseksi. Uhka hirveen törmäämisestä oli ollut ilmeisen suuri ja konkreettinen, koska kuljettaja oli päätynyt pitämään ulosajoa suurella nopeudella autolle todennäköisesti pienempiä vahinkoja aiheuttavana toimenpiteenä. Ulosajon ainoa tarkoitus oli ollut välttää törmääminen hirveen eli vakuutussopimuksen mukainen vahinkotapahtuma. Näillä perusteilla ulosajoa oli pidettävä auton kuljettajan tietoisena autovakuutusehtojen kohdassa 6.1.1 ja vakuutussopimuslain 32 §:ssä tarkoitettuna toimenpiteenä autoa välittömästi uhkaavan vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, kun asiaa tarkasteltiin hirveen törmäämisen varalta otetun vakuutuksen kannalta. Yhtiö ei voinut vapautua vakuutussopimuksen mukaisesta korvausvastuustaan vetoamalla siihen, että sen laatimien vakuutusehtojen noudattaminen lisäsi epäselvien ja riitaisten korvauskysymysten määrää.
Vakuutussopimuslain 61 §:n mukaan vakuutuksenantaja oli velvollinen korvaamaan 32 §:ssä tarkoitetun pelastamisvelvollisuuden täyttämisestä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, vaikka vakuutusmäärä siten ylitettäisiinkin. Lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 114/1993 vp s. 63) oli todettu, että pelastamiskustannusten kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon pelastettavan etuuden ja tehtyjen uhrausten arvon suhde. Arvioinnissa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, ettei vakuutetun voida välittömiä toimia vaativassa uhkaavassa tilanteessa edellyttää tarkoin harkitsevan toimenpiteitään. Vakuutussopimuslain mukaan vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi suoritetuista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset voivat olla jopa suuremmat kuin vahinkotapahtumasta ilman mainittuja toimenpiteitä aiheutuneet kustannukset. Siten se, että pelastamiskustannukset nyt käsillä olevassa tapauksessa olivat yhtä suuret kuin kustannukset, jotka vahinkotapahtumasta olisi voinut aiheutua vakuutuksenantajalle, ei sinänsä osoittanut, että pelastamiskustannukset eivät olisi kohtuullisia tai että auton kuljettaja ei olisi olosuhteiden sallimassa laajuudessa punninnut mahdollisten pelastamiskustannusten suhdetta pelastettavan omaisuuden arvoon.
Edellä mainituilla perusteilla kuljettajan toimintaa eli auton suistamista tieltä oli pidettävä tavanomaisesta autolla ajamisesta poikkeavana, käsillä olleessa tilanteessa kuljettajan näkökulmasta järkevänä ja tarkoituksenmukaisena toimenpiteenä autoa välittömästi uhanneen vakuutustapahtuman torjumiseksi. Yhtiön tuli siten korvata toimenpiteestä johtuneet kustannukset autovakuutusehtojen kohdan 6.1.1 ja vakuutussopimuslain 61 §:n mukaisina kohtuullisina pelastamiskustannuksina.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Hänninen, Helena Sunila ja Risto Niemiluoto, joka myös esitteli asian.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Yhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä.
B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. Henkilöauton kuljettaja oli 14.7.2002 yöllä menettänyt auton hallinnan väistäessään ajoradalle tullutta hirveä. Seurauksena oli, että auto oli suistunut tieltä ja vaurioitunut. Auton haltijalla B:llä oli ollut Vakuutusyhtiössä vapaaehtoinen osakaskovakuutus. Sen ehtojen mukaan vakuutuksesta korvataan muun muassa ”äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on törmääminen hirvieläimeen.”
2. Asiassa on riidatonta, että vahinko ei ole aiheutunut törmäämisestä hirvieläimeen vaan auton tieltä suistumisesta. Tieltä suistumisen syynä on kuitenkin ollut kuljettajan reaktio siihen, että hirvi oli tullut ajoradalle.
3. B:n kanne yhtiötä vastaan perustuu siihen, että hirven väistämistä on pidettävä vakuutussopimuslain 32 §:ssä tarkoitettuna, vahingon torjumiseen tähtäävänä pelastamistoimena, josta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset vakuutuksenantajan on korvattava.
Sovellettavat oikeusohjeet
4. Vakuutustapahtuman välittömästi uhatessa vakuutuksenottajalla ja tämän edustajalla on vakuutussopimuslain 32 §:n mukaan velvollisuus kykyjensä mukaan huolehtia vahingon torjumisesta tai rajoittamisesta. Saman lain 61 §:n mukaan vakuutuksenantaja on velvollinen korvaamaan tämän pelastamisvelvollisuuden täyttämisestä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset.
Onko hirven väistäminen pelastamistoimi?
5. Uhkaavasta vakuutustapahtumasta aiheutuvan vahingon torjumiseen tähtäävän pelastamistoimen käsite jää lain ja sen esitöiden valossa tulkinnanvaraiseksi. Asianomaisia säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon se tavoite, johon pelastamistoimia koskevalla sääntelyllä on pyritty. Tarkoituksena on ollut kannustaa vakuutuksenottajaa ja hänen edustajiaan sellaiseen vahinkoa torjuvaan käyttäytymiseen, johon nämä eivät muulla perusteella olisi velvollisia tai johon nämä eivät muutoin välttämättä oma-aloitteisesti ryhtyisi.
6. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa onkin yleensä katsottu, että vakuutussopimuslain 32 §:ssä mainittu velvollisuus huolehtia vahingon torjumisesta tai rajoittamisesta tarkoittaa tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä, joihin ryhtyminen ei johdu pelkästään yleisen huolellisuusvelvollisuuden noudattamisesta (ks. esim. Esko Hoppu, Suomen vakuutusoikeus, 1997, s. 163 ja KKO 1997:51). On myös edellytetty, että tällaisiin toimenpiteisiin ryhtyminen perustuu vakuutuksenottajan tai hänen edustajansa tietoiseen valintaan eikä esimerkiksi vaistonvaraiseen tai tahdosta riippumattomaan käyttäytymiseen.
7. Yleisen elämänkokemuksen mukaan on selvää, että normaalia maantienopeutta käyttävän henkilöauton törmääminen hirven kokoiseen eläimeen on aina hengenvaarallinen tapahtuma. Siinä vaarantuu vakavasti paitsi kuljettajan ja matkustajien henki ja terveys myös muiden tiellä kulkevien turvallisuus. Näin ollen voidaan katsoa, että jo kuljettajan yleiseen huolellisuusvelvollisuuteen kuuluu välttää tällaista yhteentörmäystä. Tämä voi tapahtua lähinnä jarruttamalla ja hiljentämällä auton nopeutta sekä viime kädessä väistämällä eläintä. Tällaista käyttäytymistä ei voida pitää kuljettajalta mitenkään tavanomaisesta poikkeavana puheena olevassa tilanteessa.
8. Tilanteen nopeudesta johtuen hirven väistäminen tapahtuu kuljettajalta usein jo vaistonvaraisesti. Silloinkaan, kun kuljettajalle jää aikaa miettiä toimenpiteitään, hirveen törmääminen ei voi olla hänelle mikään todellinen menettelyvaihtoehto. Ei ole luontevaa ajatella, että hirveä väistävällä kuljettajalla olisi edes mahdollisuutta toimia toisin tai ylipäänsä suorittaa tietoista valintaa hirveen törmäämisen ja sen väistämisen välillä. Hirven väistäminen ei siten voi olla sellainen laissa tarkoitettu toimenpide, jolla kuljettaja olisi pyrkinyt tietoisesti torjumaan vakuutuksesta korvattavaa esinevahinkoa.
9. On vielä huomattava, että vapaaehtoisen osakaskovakuutuksen hirviturvaehto on yksiselitteisesti rajattu sellaiseen esinevahinkoon, joka aiheutuu auton törmäämisestä hirvieläimeen. Vakuutuksenottaja voi havaita asian vakuutusehdoista ja halutessaan sellaisen vakuutusturvan, joka kattaa myös väistämisvahingon, hän voi valita korvausehdoiltaan laajemman vakuutuksen.
10. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei kanteessa tarkoitettua hirven väistämistä voida pitää vakuutussopimuslain 32 §:n 1 momentissa tarkoitettuna, vahingon torjumiseen tähtäävänä pelastamistoimena, josta aiheutuvat kustannukset vakuutusyhtiö olisi saman lain 61 §:n nojalla velvollinen korvaamaan vakuutuksenottajalle.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja, Gustav Bygglin (eri mieltä) ja Ilkka Rautio (eri mieltä). Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen (mietintö).
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Esittelijäneuvos Hyvärinen: Mietintö oli Korkeimman oikeuden tuomion mukainen kohtien 1 ja 3 – 4 osalta. Muilta osin mietintö oli seuraava.
Asiassa on riidatonta, että vahinko ei ole aiheutunut törmäämisestä hirvieläimeen vaan auton tieltä suistumisesta. Tieltä suistumisen syynä on ollut se, että hirvi oli yllättäen tullut ajoradalle ja että auton kuljettaja oli pyrkinyt estämään auton törmäämisen hirveen ohjaamalla tietoisesti auton pois ajoradalta. Edelleen on selvää, että kuljettaja väistöliikkeellään oli onnistunut välttämään uhkaavan vakuutustapahtuman. Asiassa on kysymys siitä, ovatko auton tieltä suistumisesta syntyneet vahingot sellaisia vahinkoja, jotka ovat johtuneet vakuutetulle vakuutussopimuslain 32 §:n 1 momentin mukaan kuuluvasta velvollisuudesta kykynsä mukaan huolehtia vahingon torjumisesta tai rajoittamisesta.
Hirven tuleminen yllättäen ajoradalle auton eteen on tyypillinen hirvivahinkoriskin sisältävä tapahtuma, josta aiheutuvien vahinkojen varalta hirvivahinkovakuutus otetaan. Tietoinen hirven väistäminen ohjaamalla auto pois ajoradalta on toimi, jolla pyritään torjumaan hirvivahinkovakuutuksesta korvattava vahinko. Se, että myös yleisen huolellisuusvelvollisuuden voidaan katsoa edellyttävän sitä, että kuljettaja yrittää välttää ajoneuvon törmäämisen hirveen, tai se, että väistö on osaksi vaistonvarainen, ei muuta sitä tosiasiaa, että ajoneuvon tietoinen ohjaaminen pois ajoradalta on selvästi erityinen toimenpide, johon kuljettaja ryhtyy hirvivahingon välttämiseksi. Tilanne saattaa olla toinen, jos tieltä suistumisen syynä on kuljettajan pelästymisestä johtuva ajoneuvon hallinnan menetys, mistä nyt ei ole kysymys. Asiassa ei siis ole ilmennyt perusteita katsoa, että väistöä ei olisi perusteltua pitää vakuutussopimuslain 32 §:n 1 momentin mukaisena vahingon torjuntatoimena. Vakuutusyhtiö on siten hirvivahingon varalta vakuutuksen myöntäneenä yhtiönä vakuutussopimuslain 61 §:n nojalla velvollinen korvaamaan autolle aiheutuneen vahingon. Edellä olevilla ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Oikeusneuvos Rautio: Hyväksyn mietinnön.
Oikeusneuvos Bygglin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rautio.