KKO:2001:135
Diaarinumero: S2000/849
Esittelypäivä: 5.4.2001
Antopäivä: 21.12.2001
Taltio: 2739
A oli tahallaan lyönyt B:tä nyrkillä kasvoihin. B oli lyönnin johdosta kaatunut. Pään katuun osumisen seurauksena B:lle oli aiheutunut vaikeat vammat. A:ta vastaan ajetussa rikosoikeudenkäynnissä katsottiin, että vamman syntyminen ei ollut ollut varsin todennäköistä ja vamman aiheuttamista ei luettu A:lle syyksi tahallisena tekona. A tuomittiin lievästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta sekä velvoitettiin maksamaan B:lle huomattavia vahingonkorvauksia.
A:lla oli kotivakuutukseen sisältyvä vastuuvakuutus, jonka ehtojen mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut tappelun, pahoinpitelyn tai muun rikoksen yhteydessä. Vakuutusyhtiöllä katsottiin olevan tämän rajoitusehdon perusteella oikeus kieltäytyä korvaamasta A:n aiheuttamia vahinkoja. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla ehtoa ei myöskään soviteltu. (Ään.) Ks. KKO:1981-II-138 KKO:1993:18
OikTL 36 §
KuluttajansuojaL 4 luku 1 § 1 mom (38/1978)
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asian tausta
A oli 30.4.1994 ollut palaamassa ravintolasta juotuaan kertomansa mukaan usean tunnin aikana neljä tai viisi lonkeroa, kun hänelle oli vaimonsa kanssa tullut riitaa. A:n tuntema B oli taksia kuljettaessaan havainnut A:n vaimoineen tien sivussa ja pysäyttänyt autonsa A:n vaimon pyynnöstä. B oli lupautunut viemään A:n kotiin, koska A:n vaimo oli sitä pyytänyt ja taksissa matkustajana ollut C oli siihen suostunut.
B oli hakenut A:n auton viereen pitäen kiinni hänen puseronsa hihasta. Myös C oli noussut autosta ja kävellyt B:n perässä. Juuri kun A oli ollut menossa auton etuistuimelle, hänen vaimonsa oli tullut lähemmäksi ja A oli suuttuneena lähtenyt vaimoaan kohti B:n ottaessa A:n kiinni rauhoittaakseen tätä. A oli tällöin yllättäen lyönyt nyrkillä B:n takana seisonutta C:tä kasvoihin. B oli kuullut nyrkin osumaäänen ja C:n pään kolahtavan asfalttipintaiselle jalkakäytävälle. C oli kaatunut välittömästi lyönnin jälkeen.
Korkein oikeus oli tuomiossaan 2.1.1997 sanottujen tapahtumien perusteella todennut A:n tahallaan lyöneen nyrkillä C:tä kasvoihin, minkä johdosta C oli kaatunut ja lyönyt päänsä vasten jalkakäytävää. C:lle oli tästä aiheutunut laaja- alainen aivoruhjevamma, josta oli jälkitilana seurannut korkeimpien aivotoimintojen häiriö ja lähes täydellinen sokeutuminen. Koska näin vakavan vamman syntyminen A:n lyönnin seurauksena ei ollut ollut varsin todennäköistä, vamman aiheuttamista ei voitu lukea A:n syyksi tahallisena tekona. Lyödessään C:tä nyrkillä kasvoihin A:n oli kuitenkin pitänyt varoa, että C saattoi lyönnin johdosta kaatua ja kaatuessaan lyödä päänsä katuun niin, että seurauksena saattoi syntyä ruumiinvamma.
Korkein oikeus oli tuominnut A:n lievästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta yhteiseen sakkorangaistukseen ja velvoittanut A:n suorittamaan Kansaneläkelaitokselle korvausta C:lle maksetuista sairauspäivärahoista ja C:lle korvausta ambulanssimaksusta, hoitomaksuista ja työansion menetyksestä sekä korvaamaan tämän oikeudenkäyntikulut.
Turun hovioikeus oli lisäksi tuomiollaan 8.9.1998 velvoittanut A:n suorittamaan C:lle korvausta hoitomaksuista, poliklinikkamaksuista, lääkekuluista, kivusta ja särystä, pysyvästä viasta ja haitasta sekä työansion menetyksestä siihen saakka, kunnes C oli täyttänyt 65 vuotta. Korkein oikeus oli 12.3.1999 antamallaan päätöksellä hylännyt hovioikeuden tuomiota koskevan valituslupahakemuksen.
Kaikkia A:n maksettaviksi tuomittuja vahingonkorvauksia oli soviteltu puoleen vahingon määristä.
A:lla oli ollut vuodesta 1981 alkaen vakuutusyhtiössä kotivakuutus, mihin sisältyi vastuuvakuutus. Vakuutusyhtiö oli 14.8.1997 antamallaan päätöksellä kieltäytynyt vastuuvakuutuksen rajoitusehtojen perusteella korvaamasta A:n aiheuttamia vahinkoja.
Kanne Tampereen käräjäoikeudessa
A vaati vakuutusyhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa, että vakuutusyhtiö velvoitetaan korvaamaan hänen maksettavikseen tuomitut vahingonkorvaukset korkoineen.
Yhtiö oli vastuuvakuutuksen perusteella velvollinen suorittamaan korvauksen. Korkeimman oikeuden tuomion mukaan kysymyksessä olevan vamman aiheuttamista ei voitu lukea A:n syyksi tahallisena tekona eikä vammaa myöskään ollut aiheutettu tahallisesti, vaan tuottamuksellisesti.
Kotivakuutukseen sisältyvän vastuuvakuutuksen tarkoituksena oli vastuuvahinkojen korvaaminen. Kyseiset tapahtumat olivat syntyneet ennalta-arvaamattomasti ja seuraukset olivat olleet poikkeukselliset lievän pahoinpitelyn ollessa kyseessä.
A:n mukaan vakuutuksen rajoitusehdot eivät soveltuneet tähän tapaukseen, koska kyseessä ei ollut ollut rajoitusehdon tarkoittama tappelu, pahoinpitely tai muu rikos. A oli tuomittu nimenomaan lievästä pahoinpitelystä eikä pahoinpitelystä.
A ei myöskään ollut aiheuttanut vahinkotapahtumaa tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella eikä ollut ollut rajoitusehdossa tarkoitetulla tavalla alkoholin vaikutuksen alaisena niin, että se olisi oleellisesti vaikuttanut vahingon syntymiseen tai sen määrään.
Rajoitusehdot eivät siten sanamuotonsa perusteella soveltuneet tähän tilanteeseen.
Joka tapauksessa rajoitusehtojen soveltaminen johtaisi A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Niitä oli kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n nojalla soviteltava ja vakuutusyhtiö velvoitettava suorittamaan korvaus. Sovittelua puolsi myös se, että vakuutuslautakunnan vähemmistö oli tässä asiassa antamassaan lausunnossa 18.11.1998 katsonut, että rajoitusehtoa tuli sovitella.
Vastaus
Vakuutusyhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.
Vakuutusta ei ollut tarkoitettu korvaamaan tällaisia vahinkoja. Vakuutuksenottaja ei myöskään ollut voinut vakuutusta ottaessaan kuvitella saavansa vakuutusturvaa tahalliseen tekoon. Tapaukseen oli täten sovellettava vakuutukseen sisältyviä rajoitusehtoja. Vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaan vakuutuksesta ei korvattu vahinkoa, joka oli aiheutunut tappelun, pahoinpitelyn tai muun rikoksen yhteydessä. Korvausta voitiin myös ehtojen kohdan 5.9 mukaan vähentää tai siitä kieltäytyä, jos vähintään 12-vuotias vakuutettu oli aiheuttanut vahinkotapahtuman tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella tai ollessaan alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, ja se oli oleellisesti vaikuttanut vahingon syntymiseen tai sen määrään.
Vaikka A ei ilmeisesti ollut tarkoittanut aiheuttaa C:lle niitä vammoja, jotka tälle olivat syntyneet, A:n oli korkeimman oikeuden tuomion mukaan katsottu tahallaan lyöneen C:tä kasvoihin ja siten menetelleen rikollisesti.
Lisäksi oli ilmennyt, että A oli tapahtumahetkellä ollut alkoholin vaikutuksen alaisena siinä määrin, ettei hän B:n todistajana esitutkinnassa antaman kertomuksen mukaan ollut ollut ”pyöräilykunnossa”. Näin vahva humalatila oli oleellisesti vaikuttanut vahingon syntyyn.
Käräjäoikeuden tuomio 19.8.1999
Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A oli 30.4.1994 alkoholin vaikutuksen alaisena lyönyt nyrkillä C:tä kerran kasvoihin, minkä seurauksena C:lle oli aiheutunut aivovamma, mistä puolestaan oli aiheutunut lähes täydellinen näön menetys ja aivotoimintojen häiriö.
Korkeimman oikeuden tuomion mukaan A ei ollut lyönnillään tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut C:n vammautumista. Näin vakavan vamman syntyminen ei myöskään ollut ollut varsin todennäköistä ottaen huomioon, millä tavalla A oli lyönyt C:tä. A:n oli kuitenkin pitänyt varoa, että C saattoi lyönnin johdosta kaatua ja saada ruumiin vamman. Korkein oikeus oli tuominnut A:n lievästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta sakkorangaistukseen ja tuominnut A:n suorittamaan korvauksia Kansaneläkelaitokselle ja C:lle. Lisäksi A oli Turun hovioikeuden tuomiolla velvoitettu suorittamaan C:lle lisää korvauksia. Korvauksia oli soviteltu puoleen vahingon määristä.
A:lla oli ollut vuodesta 1981 lähtien kotivakuutus ja siihen sisältynyt vastuuvakuutus. Vakuutusyhtiö oli vakuutukseen sisältyviin rajoitusehtoihin vedoten kieltäytynyt maksamasta A:n maksettaviksi tuomittuja korvauksia.
Käräjäoikeus katsoi tuomiosta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, ettei asiassa ollut näytetty, että A:n humalatila olisi ollut sellainen, että se olisi oleellisesti vaikuttanut vahingon syntyyn tai sen määrään. Näin ollen vakuutusyhtiöllä ei ollut ollut perustetta evätä korvausta A:n humalatilan perusteella.
Koska A oli tuomittu rangaistukseen lievästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta, vahinko oli aiheutunut vastuuvakuutuksen rajoitusehdon 5.3 tarkoittamalla tavalla ”muun rikoksen yhteydessä”. Vakuutusyhtiöllä oli näin ollen lähtökohtaisesti ollut peruste evätä tämän rajoitusehdon nojalla korvaus.
C:lle oli tapahtumasta aiheutunut laaja-alainen aivoruhjevamma, josta oli seurannut korkeimpien aivotoimintojen häiriö ja lähes täydellinen sokeutuminen. C:n vakuutus ei ollut korvannut vahinkoa.
A puolestaan oli myöhemmin samana päivänä ampunut itseään aseella rintaan. Ampumavamman seurauksen A oli tullut työkyvyttömäksi ja oli taloudellisesti kykenemätön suorittamaan C:lle tuomittuja vahingonkorvauksia.
Käräjäoikeus totesi, ettei vakuutusyhtiö ollut ottanut kantaa kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n ja oikeustoimilain 36 §:n sisältämien kohtuullistamisnäkökohtien soveltumiseen tässä tapauksessa. Sen sijaan vakuutuslautakunnan vähemmistö oli katsonut, että rajoitusehdon soveltaminen tässä tapauksessa johti kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaisesti A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.
Vakuutuslautakunta oli myös eräissä muissa tuomiossa mainituissa lausunnoissaan katsonut niissä käsiteltyjen vakuutuksen rajoitusehtojen johtavan kohtuuttomuuteen.
Mainittujen ja myös oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen perusteella käräjäoikeus totesi, että rajoitusehdon soveltaminen siten, ettei vakuutusyhtiö suorittaisi lainkaan korvausta vastuuvakuutuksen perusteella, johtaisi tässä tapauksessa A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ottaen huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema ja muut edellä mainitut seikat. Käräjäoikeus katsoi, että rajoitusehto tuli tässä tapauksessa jättää huomioon ottamatta.
Käräjäoikeus velvoitti vakuutusyhtiön suorittamaan A:n kotivakuutukseen sisältyneen vastuuvakuutuksen perusteella A:lle kerrotuilla lainvoimaisilla tuomioilla hänen maksettavikseen tuomitut vahingonkorvaukset.
Asian on ratkaissut laamanni Reko Vilpas.
Turun hovioikeuden tuomio 29.6.2000
Vakuutusyhtiö valitti hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä.
Hovioikeus totesi, että vakuutussopimuksen rajoitusehtoon vetoavan vakuutuksenantajan oli näytettävä, että rajoitusehdossa mainittu seikka oli ollut olemassa vakuutustapahtuman yhteydessä. Yhtiön oli siten näytettävä paitsi rajoitusehdossa mainitun tahallisuuden, törkeän huolimattomuuden tai alkoholin vaikutuksen olemassaolo myös se, että mainitut seikat olivat olleet syy-yhteydessä syntyneeseen vahinkoon.
Yhtiöllä oli käräjäoikeuden tuomiossa mainitulla perusteella rajoitusehtojen kohdan 5.3 nojalla oikeus lähtökohtaisesti evätä korvaus.
A oli vaatinut, ettei mainittua rajoitusehtoa sen kohtuuttomuuden vuoksi sovellettaisi kysymyksessä olevaan tapaukseen.
Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n 4 momentin mukaan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen kulutushyödykettä koskevan sopimuksen sovitteluun sovellettiin, mitä kuluttajansuojalaissa säädettiin. Tämän vuoksi ja koska A oli mainitussa lainkohdassa tarkoitettu kuluttaja, edellä mainitun rajoitusehdon kohtuullisuutta oli arvioitava kuluttajansuojalain perusteella.
Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan jos sopimusehto oli kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, voitiin ehtoa sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa oli otettava huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet, olosuhteiden muuttuminen sekä muut seikat.
A ei ollut voinut otaksua saavansa vakuutusturvaa rikollisen teon yhteydessä toiselle aiheutetulle vahingolle. Rajoitusehdon sisältö ei ollut ollut tulkinnanvarainen.
Hovioikeus katsoi, että rajoitusehtojen kohdan 5.3 soveltaminen ei johtanut asiassa kohtuuttomaan lopputulokseen. Vakuutusyhtiö ei siten ollut vastuussa käräjäoikeuden tuomiossa mainituista korvauksista.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti vakuutusyhtiön käräjäoikeuden sille tuomitsemasta korvausvastuusta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi, Mariitta Lehmus ja Salla-Maaret Keränen. Esittelijä Elina Paasivaara.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä.
Vakuutusyhtiö vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Korkein oikeus on tuomiossaan 2.1.1997 katsonut näytetyksi, että A oli 30.4.1994 tahallaan lyönyt nyrkillä C:tä kasvoihin. C oli lyönnistä kaatunut ja lyönyt päänsä vasten jalkakäytävää. C:lle oli aiheutunut laaja-alainen aivoruhjevamma, josta oli jälkitilana aiheutunut korkeimpien aivotoimintojen häiriö ja lähes täydellinen sokeutuminen. Siihen nähden, millä tavalla A oli lyönyt C:tä, vamman syntyminen lyönnin seurauksena ei ollut ollut varsin todennäköistä. Tämän vuoksi Korkein oikeus ei lukenut vamman aiheuttamista A:n syyksi tahallisena tekona. Vammaa ei katsottu myöskään aiheutetun törkeällä tuottamuksella. Koska A:n olisi kuitenkin pitänyt varoa, että C lyönnin johdosta saattoi kaatua ja kaatuessaan lyödä päänsä katuun niin, että seurauksena saattoi syntyä ruumiinvamma, Korkein oikeus tuomitsi A:n lievästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta sakkorangaistukseen ja velvoitti hänet maksamaan C:n vammautumisesta johtuvia erinäisiä korvauksia 69 437,88 markkaa korkoineen. Turun hovioikeus velvoitti sittemmin tuomiolla 8.9.1998 A:n suorittamaan C:lle korvauksia edellisten lisäksi 178 618,44 markkaa korkoineen sekä korvausta työansion menetyksestä 1.5.1995 alkaen siihen saakka, kunnes C täyttää 65 vuotta, ensin 1 303,72 markkaa ja 1.3.1996 alkaen 987,72 markkaa kuukaudessa. Korvaukset on tuomioissa soviteltu puoleen vahingon määrästä.
A oli vuonna 1981 tehnyt vakuutusyhtiön kanssa sopimuksen kotivakuutuksesta, johon sisältyi vastuuvakuutus. A on vaatinut vakuutusyhtiötä suorittamaan hänen maksettavikseen tuomitut korvaukset vastuuvakuutuksesta. Vakuutusyhtiö on kieltäytynyt viittaamalla vakuutussopimukseen sisältyvään ehtoon 5.3, jonka mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut tappelun, pahoinpitelyn tai muun rikoksen yhteydessä. Toissijaisesti vakuutusyhtiö on vedonnut vakuutusehtoon 5.9., jonka mukaan korvausta voidaan vähentää tai siitä kieltäytyä muun muassa, jos vakuutettu on aiheuttanut vahinkotapahtuman tahallisesti tai ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja se oleellisesti on vaikuttanut vahingon syntyyn tai määrään.
Sovellettava laki
Korkein oikeus toteaa, että vakuutusyhtiön vakuutussopimukseen perustuva vastuu tulee tässä tapauksessa arvioitavaksi vakuutussopimuslain (543/1994) 82 §:n siirtymäsäännösten perusteella aikaisemman lain eli vakuutussopimuslain (132/1933) nojalla, koska vakuutussopimus on tehty ja vakuutusyhtiön mahdollinen korvausvastuu on alkanut ennen uuden vakuutussopimuslain voimaantuloa A on vakuutuksenottajana kuluttajan asemassa, jolloin A:n ja vakuutusyhtiön väliseen sopimussuhteeseen tulevat sovellettavaksi myös kuluttajansuojalain säännökset. Siltä osin kuin hakija on vedonnut rajoitusehdon tulkintaan ja sovitteluun, sovellettaviksi eivät kuitenkaan tule sopimuksen sovittelua ja tulkintaa koskevat, 1.1.1995 voimaan tulleet kuluttajansuojalain 4 luvun säännökset (1259/1994) eikä myöskään samanaikaisesti voimaan tullut varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:n 4 momentti (1260/1994), koska näitä lakeja ei sovelleta ennen niiden voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin.
Rajoitusehdon tulkinta
A on katsonut, että kun rajoitusehdoissa mainitaan nimenomaisesti vain tappelu ja pahoinpitely, ehtoa ei voida tulkita niin, että se koskisi lievempiä tekoja, kuten lievää pahoinpitelyä tai ruumiinvamman tuottamusta, joka ei osoita törkeätä tuottamusta. Hänen mielestään rajoitusehdossa käytetty ilmaisu ”muu rikos” tarkoittaa lähinnä tappeluun ja pahoinpitelyyn viittaavaa ”muuta sen kaltaista rikosta”. A on vedonnut vielä siihen tulkintasääntöön, että kun kuluttaja ei ole voinut vaikuttaa vakiosopimuksiin sisältyvään ehtoon, ehtoa on tulkittava kuluttajan hyväksi, jos ehdon merkityksestä syntyy epätietoisuutta.
Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä oleva vakuutusehto rajoittaa vakuutusturvan laajuutta vakuutuksenottajan vastuuperusteen mukaan niin, että vakuutuksesta ei korvata sellaista rikoksen yhteydessä aiheutettua vahinkoa, josta vakuutuksenottaja on vastuussa. Ehto ei ole vakuutussopimuslain pakottavien säännösten vastainen ja siitä sopiminen on kuulunut sinänsä osapuolten sopimusvapauden piiriin.
Ehto on muotoiltu siten, että siinä mainitaan kaksi rikoslain 21 luvun (491/1969) mukaan rangaistavaa rikosta (pahoinpitely ja tappelu) ja lisäksi ilman muita määreitä ”muu rikos”. Sanamuotonsa mukaan ehto käsittää siten minkä tahansa rikoksen riippumatta siitä, onko rikos rangaistava tahallisena tai tuottamuksellisena taikka minkä asteista tuottamusta rangaistavuus edellyttää. Näin ollen ehdon sanamuodon mukainen soveltamisala on laaja, ja se käsittää myös ruumiinvamman tuottamuksena rangaistavan vamman aiheuttamisen toiselle huolimattomuudella tai varomattomuudella. Ruumiinvamman tuottamuksen tunnusmerkistö on avoin ja sen soveltamistilanteet voivat liittyä hyvinkin erilaisiin elämänalueisiin. Näin avoimesti muotoiltu rajoitusehto saattaa olla ainakin joissakin tilanteissa ja erityisesti lievää tuottamusta osoittavien rikosten kohdalla tulkinnanvarainen.
Tässä tapauksessa A on syyllistynyt paitsi ruumiinvamman tuottamukseen myös lievään pahoinpitelyyn, kun hän on tahallaan lyönyt C:tä kasvoihin. A:n syyksi luettu ruumiinvamman tuottamus liittyy tapahtumasarjaan, jonka alkuunpanija hän itse on ollut. Rajoitusehdossa käytetty sanonta ”rikoksen yhteydessä” viittaa siihen, että huomioon voidaan ottaa vahinkoon johtaneet tapahtumat kokonaisuudessaan. Kun vahinko läheisesti liittyy pahoinpitelytyyppiseen rikokseen, voidaan pitää selvänä, että vahinkotapahtuma on ehdossa tarkoitettu. Tältä osin ehto ei voi olla tulkinnanvarainen. Vakuutusyhtiöllä on siten oikeus mainitun rajoitusehdon perusteella lähtökohtaisesti kieltäytyä korvauksesta.
Sovittelu
Vakuutussopimuslain (1933) 34 §:n (959/1982) mukaan vakuutussopimuksessa olevan kohtuuttoman ehdon sovittelusta on voimassa, mitä oikeustoimilaissa on säädetty. Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:ään sisältynyt sovittelusäännös (38/1978) on niin ikään sovellettavissa asianosaisten väliseen sopimukseen mutta tapausta ei ole sen perusteella syytä arvioida oikeustoimilain 36 §:stä poikkeavasti.
Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin yleisen sovittelusäännöksen mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Vakuutussopimukseen sisältyvät, vakuutuksenantajan vastuuta rajoittavat ehdot kuuluvat myös sovittelumahdollisuuden piiriin. Näiden ehtojen sisältö ja merkitys voivat olla kuitenkin sovittelumahdollisuuksia silmällä pitäen erilaisia. Nyt kyseessä oleva vakuutusehto rajoittaa vakuutusturvan laajuutta ja on siten keskeinen. Se liittyy läheisesti siihen laista ilmenevään periaatteeseen, jonka mukaan vakuutuksenantajan vastuu vähenee tai raukeaa, jos vakuutuksensaaja aiheuttaa vahingon tahallaan tai törkeällä tuottamuksellaan. Rikokseen liittyvän korvausvastuun rajaaminen vakuutusturvan ulkopuolelle on ilmeisesti merkittävä kotivakuutuksen hintaan ja saatavuuteen vaikuttava tekijä. Tämä seikka ei sinänsä voi olla yleisenä esteenä rajoitusehdon sovittelulle yksittäistapauksissa. Kuitenkin sellaiseen sovitteluun, joka laajentaisi vakuutusturvaa yli sen, mistä on selkeästi ja yksiselitteisesti sovittu, tulee suhtautua varsin pidättyvästi.
Tässä tapauksessa sovittelua puoltaviksi seikoiksi on esitetty erityisesti C:n saamien vammojen poikkeuksellinen vakavuus, tästä johtuva A:n korvausvelvollisuuden laajuus sekä A:n heikko taloudellinen tilanne. Vakuuttamisen keskeinen tarkoitus on suojata vakuutuksenottajaa erilaisten, usein sattumanvaraisten vaaratekijöiden varalta. Tämä osaltaan tukee vaatimusta ehdon sovittelusta käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa C:n vammojen syntyminen A:n lyöntien seurauksena ei ole ollut varsin todennäköistä. Toisaalta vakuutusturvan laajuutta koskevan ehdon sovittelua voidaan pitää perusteltuna lähinnä vain silloin, kun korvaussuojan menettäminen olisi kohtuuttoman ankara seuraamus lievästä laiminlyönnistä. Siitä tässä tapauksessa ei ole kysymys, ottaen huomioon miten C:n vammat ovat syntyneet.
Vastuuvakuutus antaa välillisesti suojaa myös vahingon kärsineelle, joka ei ole vakuutussopimuksen osapuoli. Korkein oikeus toteaa, että rikosvahinkolain (935/1973) perusteella pahoinpitelyrikoksen kohteeksi joutuneen uhrin kärsimät vahingot, kuten sairaanhoitokulut, kipu ja särky sekä pysyvä vika ja haitta samoin kuin ansion menetys korvataan rikosvahinkolain mukaisesti valtion varoista. Rikoksentekijältä tuleva vahingonkorvaus on vähennettävä korvauksista vain siltä osin kuin sitä suoritetaan. Vahingon kärsinyt saa siten lain mukaisen korvaussuojan rikoksentekijän maksukyvystä riippumatta.
Edellä olevilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä jättää huomiotta A:n ja yhtiön väliseen vakuutussopimukseen sisältyvää ehtoa 5.3. Vakuutusyhtiöllä on siten ollut oikeus esittämällään perusteella kieltäytyä maksamasta A:lle korvausta hänen C:lle aiheuttamistaan vahingoista. Näin ollen ei ole tarpeen lausua siitä vakuutusyhtiön toissijaisesta kiistämisperusteesta, jonka mukaan oikeutta korvaukseen ei ole, koska vahinko on aiheutettu tahallisesti tai alkoholin vaikutuksen alaisena.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Suhonen, Arponen (eri mieltä), Bygglin ja Könkkölä. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Arponen: A:n vuonna 1981 ottaman vastuuvakuutuksen sisältävän kotivakuutuksen ehtojen kohdan 5.3 mukaan vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut tappelun, pahoinpitelyn tai muun rikoksen yhteydessä.
Korkein oikeus on tuomiollaan 2.1.1997 tuominnut A:n sakkorangaistukseen C:hen 30.4.1994 kohdistuneesta lievästä pahoinpitelystä ja ruumiinvamman tuottamuksesta. Tuomion perustelujen mukaan A oli aiheuttanut C:lle vahingon tuottamuksellisella teolla. Kun vahinko oli aiheutettu rikoksen yhteydessä, vakuutusehtojen kohdan 5.3 mukaiset edellytykset korvauksen epäämiseen ovat olemassa.
Kuluttajan asemassa oleva A on väittänyt, että kohdan 5.3 vastuunrajoitusehto on sinänsä kohtuuton ja että korvauksen epääminen sen perusteella ainakin tässä tapauksessa johtaa kohtuuttomuuteen.
Vakuutustoiminnan taustalla olevien periaatteiden mukaan vakuutustoiminnan menestyksellisen harjoittamisen edellytyksenä on, että vakuutuksenantajat kykenevät maksamaan vakuutussopimusten mukaiset vakuutuskorvaukset. Lisäksi vakuutuksen antaman turvan arvon ja vakuutuksen hinnan tulee vastata toisiaan. Vakuutuksenottajan tulee saada sellaista vakuutusturvaa, josta hän on olettanut maksaneensa. Kun kohdan 5.3. vastuunrajoitusehto on vakuutustoiminnan taustalla olevien periaatteiden mukainen, se ei ole sinänsä kohtuuton.
Arvioitaessa, johtaako korvauksen epääminen tässä tapauksessa A:n väittämin tavoin kohtuuttomuuteen, on kiinnitettävä huomiota tapauksen poikkeuksellisuuteen. A oli lyönyt C:tä nyrkillä kasvoihin. C oli lyönnin johdosta kaatunut ja lyönyt päänsä vasten jalkakäytävää. Lääkärinlausunnon mukaan C:lle oli aiheutunut pään katuun osumisen seurauksena laaja-alainen aivoruhjevamma, josta puolestaan oli jälkitilana aiheutunut korkeimpien aivotoimintojen häiriö ja lähes täydellinen sokeutuminen.
Korkeimman oikeuden perustelujen mukaan siihen nähden millä tavalla A oli lyönyt C:tä, mainitun vakavan vamman syntyminen lyönnin seurauksena ei ollut ollut varsin todennäköistä. Tämän vuoksi vamman aiheuttaminen luettiin A:n syyksi tuottamuksellisena tekona.
Tapaukseen sovellettavan vuoden 1933 vakuutussopimuslain (132/1933) 34 §:n mukaan vakuutussopimuksessa olevan kohtuuttoman ehdon sovittelu tapahtuu varallisuusoikeudellista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:n yleisen sopimusten sovittelusäännöksen nojalla. Sen lisäksi kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n kohtuullistamissäännöksen, sellaisena kuin se oli ennen 1.1.1995 voimaan tulleen kuluttajansuojalain 3 ja 4 luvun muuttamisesta annetun lain voimaantuloa, soveltamisala kattaa myös kuluttajan tekemän vakuutussopimuksen. Säännösten mukaan sopimuksen ehtoa voidaan sovitella, jos se on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Yksittäinen ehto voidaan jättää myös kokonaan huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on oikeustoimilain 36 §:n mukaan otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet ja muut seikat.
A ei ole C:tä lyödessään ottanut tietoisesti riskiä C:lle aiheutuneen vamman vaikeudesta. A:n vähäisestä huolimattomuudesta on kuitenkin aiheutunut yllättävän vakavat seuraukset. Kun lisäksi otetaan huomioon A:n huonot taloudelliset olot ja vakuutuskorvauksen suuri merkitys vahingonkärsijälle sekä se seikka, että ratkaisu ei vaaranna vakuutusyhtiön kykyä maksaa vakuutussopimusten mukaiset korvaukset, katson kohdan 5.3 ehdon siitä huolimatta, että vastuunrajoitus on asianmukaisesti huomioitu vakuutusmaksussa, johtavan tässä poikkeuksellisessa yksittäistapauksessa kohtuuttomuuteen, ellei ehtoa jätetä huomioon ottamatta.
Valtiokonttori ei ole sidottu yleisen tuomioistuimen rikosasiassa antamaan ratkaisuun siltä osin kuin on kysymys siitä, onko rikoksesta aiheutunut vahingon kärsineelle rikosvahinkolain nojalla korvattavaa vahinkoa (ks. KKO 1999:84). On tavallista, että Valtiokonttori korvausta myöntäessään poikkeaa yleisen tuomioistuimen kannasta korvauksen määrän osalta. Valtiolla on takautumisoikeus vahingosta vastuussa olevaa kohtaan siltä osin kuin Valtiokonttori on päättänyt maksaa korvausta rikosvahinkolain nojalla. Näiden seikkojen vuoksi arviota siitä, että vakuutusehtojen kohdan 5.3 soveltaminen johtaa tässä poikkeuksellisessa yksittäistapauksessa kohtuuttomuuteen, ei muuta C:n oikeus saada rikosvahinkolain perusteella valtion varoista korvausta kärsimästään vahingosta.
Totean, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan A ei ole aiheuttanut vahinkotapahtumaa tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella tai ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena niin, että se olisi oleellisesti vaikuttanut vahingon syntyyn. Vakuutusehtojen kohdan 5.9 mukaisia edellytyksiä korvauksen epäämiseen ei siten ole olemassa.
Näillä perusteilla kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.