Press "Enter" to skip to content

Kategoria: Vakuutuksen rajoitusehto

FINE-038678 (2022): Oliko A laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan ennen vakuutussopimuksen tekemistä ja/tai antanut vakuutusyhtiölle virheellistä tietoa korvausta hakiessaan, ja oliko yhtiöllä siten oikeus periä jo maksamansa korvaukset takaisin?

A haki sairausvakuutusta, johon oli kuulunut täytettäväksi terveysselvitys. A ilmoitti, että hänellä oli vuonna 2004 epäilty umpisuolentulehdusta ja hoidettu hammastulehdus kahdella antibioottikuurilla, minkä lisäksi hänelle oli sattunut sormeen kohdistunut työtapaturma. Vakuutus myönnettiin ihon sairautta koskevalla pysyvällä yksilöllisellä rajoitusehdolla. Vuonna 2019 A haki verkkopalvelun kautta toistuvasti korvausta vahvoista särkylääkkeistä, jolloin vakuutusyhtiö sai tietoon, että A oli ollut vuonna 2003 auto-onnettomuudessa, josta A ei ollut kertonut yhtiölle. Vakuutusyhtiö teki 17.7.2020 päätöksen, jossa katsoi, että A:n olisi vakuutushakemuksen terveysselvitystä täyttäessään ilmoittaa lääkärikäynnistä 29.5.2003.…

 98 näyttökertaa

FINE-045057 (2022): Oliko A terveysselvitystä 12.3.2020 antaessaan laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan vähäistä suuremmasta huolimattomuudesta ja oliko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus ottaa lyhytaikaisen työkyvyttömyyden turvaan mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä koskeva yksilöllinen rajoitusehto?

A täytti ennen vakuutuksen myöntämistä terveysselvityksen, jossa hän vastasi myöntävästi haavaista paksusuolentulehdusta koskevaan kysymyksiin, mutta muihin sairauksia, oireita, tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä koskeviin kysymyksiin A vastasi kieltävästi. Vuonna 2021 A haki päiväkorvausta työkyvyttömyysjaksolta, jonka syynä oli yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Vakuutusyhtiö hankki sairauskertomustietoja yksityiseltä lääkäriasemalta, jossa A oli ollut hoidettavana. Saatujen tietojen perusteella vakuutusyhtiö katsoi, että A oli terveysselvitystä tehdessään laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa. A:lla oli lukioikäisestä alkaen ilmennyt ajoittain paniikinomaista ahdistuneisuutta. Vakuutusyhtiö totesi, että mikäli sillä olisi ollut vakuutushakemusta ratkaistaessaan käytössä tieto A:n ahdistuneisuusoireista,…

 87 näyttökertaa

FINE-040948 (2021): Tuliko rasvaimu korvata sairausvakuutuksesta?

FINE-040948 (2021) Diaarinumero: FINE-040948 (2021)Vakuutuslaji: SairausvakuutusRatkaisu annettu: 27.10.2021 Tapahtumatiedot A (s. 1994) on vakuutettuna henkilövakuutuksessa, joka sisältää muun ohella turvan tapaturmista ja sairauksista aiheutuvien hoitokulujen varalta. A haki 28.10.2020 maksusitoumusta rasvaimuun, joka tehtäisiin alaraajojen lipoödeeman hoitamiseksi. Vakuutusyhtiö viittasi korvauspäätöksessään vakuutusehtoihin, joiden mukaan kuluja ei korvata, jos ne johtuvat ulkomuotoon tai ulkonäköön liittyvästä tutkimuksesta tai hoidosta. Korvausta ei myöskään makseta rasvaimusta. Maksusitoumusta ei myönnetty. Vakuutusyhtiön päätös ei muuttunut yhtiön sisäisessä muutoksenhaussa. Yhtiön sisäinen muutoksenhakuelin viittasi ratkaisussaan jo päätöksessä viitattuihin vakuutusehtoihin ja…

 135 näyttökertaa

FINE-033071 (2021) 24.08.2021 / Sairausvakuutus

Diaarinumero: FINE-033071 (2021) Vakuutuslaji: Sairausvakuutus Ratkaisu annettu: 24.08.2021 Tapahtumatiedot A:n (syntynyt 2008) oikeassa polvessa on todettu olevan nk. hyppääjän polvi. Sairauden ilmoitettiin alkaneen jääkiekkoilua koskevassa kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa. A:n polven tutkimus- ja hoitokuluista 30.1.2020 lähtien haettiin korvausta sairausvakuutuksesta, joka sisältää hoitokuluturvan sairauden ja tapaturman varalta. Vakuutusyhtiö on katsonut, että A:n hyppääjän polven, Sinding-Larsen-Johanssonin taudin (polvilumpiojänteen kiinnityskohdan rasitusvamma) hoitamisesta aiheutuneet hoitokulut ovat todennäköistä seurausta jääkiekon harrastamisesta. Vahinkoilmoituksella on kerrottu sairauden alkaneen kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa. Vakuutuksessa olevan rajoitusehdon mukaan korvausta ei makseta sairaudesta…

 122 näyttökertaa

FINE-038669 (2021) 18.08.2021: Oliko vakuutettu A laiminlyönyt terveysselvitystä 25.2.2019 täyttäessään tiedonantovelvollisuutensa, ja oliko vakuutusyhtiöllä ollut oiikeus ottaa vakuutukseen mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia koskeva yksilöllinen rajoitusehto?

Asiassa oli kysymys siitä, oliko vakuutettu A laiminlyönyt terveysselvitystä 25.2.2019 täyttäessään tiedonantovelvollisuutensa, ja oliko vakuutusyhtiöllä ollut oiikeus ottaa vakuutukseen mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia koskeva yksilöllinen rajoitusehto. Lisäksi asiassa oli kysymys A:n oikeudesta päivärahaan työkyvyttömyysajalta 27.1-31.5.2021. Vakuutuslautakunta katsoi, ettei A:n huolimattomuutta terveysselvityksen antamisessa voida pitää vähäisenä, koska oireet olivat olleet voimassa terveysselvityksen antamishetkellä. Näin ollen vakuutusyhtiö ei ollut korvausvelvollinen masennuksen aiheuttaman työkyvyttömyyden osalta. Vakuutuslautakunta ei suosittanut muutosta yksilöllistä rajoitusehtoa koskevaan ratkaisuun. FINE-038669 (2021) Diaarinumero: FINE-038669 (2021) Vakuutuslaji: Sairausvakuutus Ratkaisu annettu: 18.08.2021 Lakipykälät: 22, 24, 20,…

 134 näyttökertaa