Press "Enter" to skip to content

Kategoria: Mielenterveyden häiriöt tai ongelmat

FINE-045057 (2022): Oliko A terveysselvitystä 12.3.2020 antaessaan laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan vähäistä suuremmasta huolimattomuudesta ja oliko vakuutusyhtiöllä ollut oikeus ottaa lyhytaikaisen työkyvyttömyyden turvaan mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöitä koskeva yksilöllinen rajoitusehto?

A täytti ennen vakuutuksen myöntämistä terveysselvityksen, jossa hän vastasi myöntävästi haavaista paksusuolentulehdusta koskevaan kysymyksiin, mutta muihin sairauksia, oireita, tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä koskeviin kysymyksiin A vastasi kieltävästi. Vuonna 2021 A haki päiväkorvausta työkyvyttömyysjaksolta, jonka syynä oli yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Vakuutusyhtiö hankki sairauskertomustietoja yksityiseltä lääkäriasemalta, jossa A oli ollut hoidettavana. Saatujen tietojen perusteella vakuutusyhtiö katsoi, että A oli terveysselvitystä tehdessään laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa. A:lla oli lukioikäisestä alkaen ilmennyt ajoittain paniikinomaista ahdistuneisuutta. Vakuutusyhtiö totesi, että mikäli sillä olisi ollut vakuutushakemusta ratkaistaessaan käytössä tieto A:n ahdistuneisuusoireista,…

 87 näyttökertaa

Tamla 10.6.2020: Täyttivätkö viestipalveluiden kautta lähetetyt uhkaavat viestit TyTaL 35 §:n kriteerit korvattavuuden osalta?

A:n potilas oli uhkaillut häntä puhelimitse ja erilaisten viestipalveluiden kautta. Uhkaukset olivat kohdistuneet A:n terveyteen ja henkeen. A:lle oli tapauksen vuoksi kirjoitettu sairauslomaa muun muassa akuutin stressireaktion vuoksi. Potilas jatkoi uhkaavien ja halventavien tekstiviestien lähettelyä työntekijän yksityisnumeroon sekä Facebook Messengerin kautta. Asiassa oli kysymys siitä, täyttikö vahinkotapahtuma työtapaturma- ja ammattitautilain 35 §:n mukaiset korvattavuuden edellytykset ja oliko A:lle aiheutunut työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisiin korvauksiin oikeuttava akuutti stressireaktio. Työtapaturma- ja ammattitautilain 35 §:n mukaan henkisen järkytysreaktion korvattavuuden edellytyksenä on, että vahingoittunut…

 149 näyttökertaa

Tamla 1.10.2020: Kuinka pitkään traumaperäistä stressihäiriötä korvataan?

A oli 26.12.2016 ollut töissä järjestyksenvalvojana ja oli joutunut pahoinpidellyksi. Pahoinpitelyn seurauksena A:lle kehittyi traumaperäinen stressihäiriö. Vakuutuslaitoksen päätöksen mukaan se korvasi työkyvyttömyyden ja sairaanhoitokulut 1.5.2017-8.9.2017 traumaperäisen stressihäiriön johdosta. Vakuutuslaitos ei myöntänyt työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisia korvauksia 26.12.2016 sattuneen vahinkotapahtuman perusteella 8.9.2017 jälkeiseltä ajalta.  Asiassa oli kysymys siitä, kuinka pitkään traumaperäistä stressihäiriötä korvataan. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että traumaperäistä stressihäiriötä on korvattu riittävästi 8.9.2017 mennessä. Tämän jälkeinen oireilu ei ollut enää todennäköisessä lääketieteellisessä syy-yhteydessä tapaturmaan 26.12.2016.   127 näyttökertaa

 127 näyttökertaa

KKO:2010:70: Olivatko A:lle ajan myötä kehittyneet traumaperäiseen stressihäiriöön ja masennukseen liittyvät psyykkiset oireet sekä lonkka- ja selkävaivat syy-yhteydessä sattuneeseen työtapaturmaan? Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden päätöksen

KKO:2020:70 Diaarinumero: VA2008/69Esittelypäivä: 22.6.2010Antopäivä: 20.10.2010Taltio: 2049 Postivirkailija A oli joutunut 8.6.2000 työpaikallaan aseellisen ryöstön kohteeksi, minkä yhteydessä naamioitunut ryöstäjä oli pitänyt asetta A:n ohimolla. Vakuutusyhtiö oli suorittanut korvausta A:lle äkillisen stressireaktion aiheuttaman työkyvyttömyyden perusteella 11.8.2000 saakka. A:lla vuonna 2003 diagnosoidun traumaperäisen stressihäiriön ja sen seurauksena aiheutuneen masennuksen sekä mainituista sairauksista johtuneiden psyykkisten oireiden katsottiin myös 11.8.2000 jälkeen olevan syy-yhteydessä mainittuun tapaturmaan. TapVakL 4 § 1 mom 1 kohta Asian aikaisempi käsittely Vakuutusyhtiön päätös 26.10.2005 Vakuutusyhtiö epäsi A:lta tapaturmavakuutuslain mukaiset korvaukset…

 127 näyttökertaa

KKO:2010:73: Lonkka- ja selkävaivojen, traumaperäisen stressihäiriön sekä masennuksen syy-yhteys tapaturmaan. Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden päätöksen

KKO:2010:73 Diaarinumero: VA2008/69Esittelypäivä: 22.6.2010Antopäivä: 20.10.2010Taltio: 2049 Postivirkailija A oli joutunut 8.6.2000 työpaikallaan aseellisen ryöstön kohteeksi, minkä yhteydessä naamioitunut ryöstäjä oli pitänyt asetta A:n ohimolla. Vakuutusyhtiö oli suorittanut korvausta A:lle äkillisen stressireaktion aiheuttaman työkyvyttömyyden perusteella 11.8.2000 saakka. A:lla vuonna 2003 diagnosoidun traumaperäisen stressihäiriön ja sen seurauksena aiheutuneen masennuksen sekä mainituista sairauksista johtuneiden psyykkisten oireiden katsottiin myös 11.8.2000 jälkeen olevan syy-yhteydessä mainittuun tapaturmaan. TapVakL 4 § 1 mom 1 kohta Asian aikaisempi käsittely Vakuutusyhtiön päätös 26.10.2005 Vakuutusyhtiö epäsi A:lta tapaturmavakuutuslain mukaiset korvaukset…

 110 näyttökertaa

KKO:2013:7: Työtapaturman ja masennuksen välinen syy-yhteys. Korkein oikeus kumosi vakutuusoikeuden päätöksen

KKO:2013:7 Diaarinumero: VA2010/123Esittelypäivä: 7.11.2012Antopäivä: 4.2.2013Taltio: 206 Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta ja vakuutusyhtiön päätös 17.11.2008 A oli 20.6.2006 joutunut työssään tapaturmaan, jossa rekan perävaunusta kaatumaan lähtenyt seinäelementti oli osunut häneen ja hän oli pudonnut perävaunun lavalta maahan. Vakuutusyhtiö oli korvannut hänelle tapaturman aiheuttamina vammoina muun muassa lannenikaman kompressiomurtuman ja kaularangan venähdysvamman. A:lle oli jäänyt tapaturman jälkeen voimakas kiputila ja hänelle oli vähitellen kehittynyt masennus. Vakuutusyhtiö ei 17.11.2008 antamallaan päätöksellä korvannut A:lle masennukseen liittyviä psykiatrian käyntejä. Vakuutusyhtiö katsoi, että psykiatrian…

 118 näyttökertaa

KKO:2014:33: Työtapaturman ja vamman syy-yhteys. Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden päätöksen

KKO:2014:33 Diaarinumero: VA2010/133 Antopäivä: 27.5.2013 Taltio: 1144 A oli 1.2.2006 kaatunut jäisellä pihalla siten, että takaraivo oli iskeytynyt maahan. Puhelinkonsultaation perusteella aivotärähdykseksi arvioitu vamma ei ollut vaatinut välitöntä lääkärinhoitoa, vaan A oli päänsärystä huolimatta palannut seuraavana päivänä esimiestason työhönsä jatkaen sitä koko saman vuoden kevään ilman sairauspoissaoloja. Kesäloman jälkeen A jäi sairauslomalle 7.8.2006 alkaen ja hänelle myönnettiin sittemmin pysyvä työkyvyttömyyseläke. A:n työkyvyttömyyden aiheuttaneita oireita tutkittiin ensin työuupumuksena ja niitä hoidettiin mielialahäiriöön ja työkuormitukseen liittyvänä masennuksena, kunnes aivovammaa alettiin tutkia oireita…

 134 näyttökertaa

FINE-032981 (2020) 08.12.2020 / Sairausvakuutus

FINE-032981 (2020) Diaarinumero: FINE-032981 (2020) Vakuutuslaji: Sairausvakuutus Ratkaisu annettu: 08.12.2020 Lakipykälät: 20, 22, 24   Tapahtumatiedot B Oy sopi vakuutusyhtiön kanssa henkilövakuutuskokonaisuudesta, jossa vakuutettuna oli A. Vakuutuskokonaisuuteen kuului vakuutus lyhytaikaisen sekä pysyvän työkyvyttömyyden varalta ja henkivakuutus kuoleman varalta. Vakuutusmaksukaudet alkoivat 6.2.2018. Ennen vakuutussopimuksen tekemistä A antoi 5.1.2018 päivätyn terveysselvityksen. A ilmoitti terveysselvityksessä astmasta, vasemman polven kierukkavammasta, lievästi atooppisesta ihosta sekä hänelle nuoruudessa olleesta aknesta. A vastasi kieltävästi viittä viimeksi kulutta vuotta koskevaan kysymykseen siitä, ”onko hänellä tai onko hänellä ollut hoitoa tai tutkimusta vaativa…

 119 näyttökertaa

FINE-038669 (2021) 18.08.2021: Oliko vakuutettu A laiminlyönyt terveysselvitystä 25.2.2019 täyttäessään tiedonantovelvollisuutensa, ja oliko vakuutusyhtiöllä ollut oiikeus ottaa vakuutukseen mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia koskeva yksilöllinen rajoitusehto?

Asiassa oli kysymys siitä, oliko vakuutettu A laiminlyönyt terveysselvitystä 25.2.2019 täyttäessään tiedonantovelvollisuutensa, ja oliko vakuutusyhtiöllä ollut oiikeus ottaa vakuutukseen mielenterveyden häiriöitä tai ongelmia koskeva yksilöllinen rajoitusehto. Lisäksi asiassa oli kysymys A:n oikeudesta päivärahaan työkyvyttömyysajalta 27.1-31.5.2021. Vakuutuslautakunta katsoi, ettei A:n huolimattomuutta terveysselvityksen antamisessa voida pitää vähäisenä, koska oireet olivat olleet voimassa terveysselvityksen antamishetkellä. Näin ollen vakuutusyhtiö ei ollut korvausvelvollinen masennuksen aiheuttaman työkyvyttömyyden osalta. Vakuutuslautakunta ei suosittanut muutosta yksilöllistä rajoitusehtoa koskevaan ratkaisuun. FINE-038669 (2021) Diaarinumero: FINE-038669 (2021) Vakuutuslaji: Sairausvakuutus Ratkaisu annettu: 18.08.2021 Lakipykälät: 22, 24, 20,…

 134 näyttökertaa